Tästä Talvivaaran suolapäästöt johtuivat: Johtoporras ei ymmärtänyt prosessimuutosten vaikutuksia

Talvivaaran kaivoksen jätevesissä on ollut suoloja huomattavasti enemmän kuin ympäristölupahakemuksessa arvioitiin. Ympäristörikosoikeudenkäynnin esitutkintamateriaaleista ilmenee, ettei kaivoksen johdolla ollut aavistustakaan, että prosessikemikaalien vaihto voisi aiheuttaa suolapäästöjen moninkertaistumista.

luonto
Talvivaarassa 5.8.2015
Kimmo Hiltunen / Yle

Talvivaaran kaivoksen jätevesien tarkkailussa ja valvonnassa havahduttiin vuosina 2009–2011 korkeisiin natrium- ja sulfaattipäästöihin. Ympäristöluvan hakemisen yhteydessä Talvivaara arvioi, että päästövesissä olisi sulfaattia 170 milligrammaa litrassa (mg/l) ja natriumia 130 mg/l. Vuonna 2009 loppuneutraloinnista tulevasta vedestä havaittiin kuitenkin 37-kertainen määrä sulfaattia ja 12-kertainen määrä natriumia. Vuonna 2010 sulfaattia oli jo 88-kertainen määrä ja natriumia 48-kertaisesti.

Poikkeavien suolapitoisuuksien ongelma johtuu toisen ongelman, hajujen, torjunnasta. Talvivaaran metallitehtaan alkuvaiheessa huomattiin, että metallitehtaalta pääsi ympäristöön pahaa hajua. Se johtui rikkivedystä, jota ei saatu riittävästi poistettua ulkoilmaan menevistä hönkäkaasuista vesipesureiden avulla.

Metallien talteenotossa syntyy rikkivetypitoista hönkäkaasua, joka imetään reaktoreihin, jossa on natriumhydroksidia. Reaktoreissa rikkivedystä syntyy natriumvetysulfidia, joka voidaan käyttää metallitehtaalla. Näistä reaktoreista hönkäkaasut jatkavat matkaansa vedellä toimivien pesureiden läpi ulkoilmaan.

Rikkivedyn hajun ongelmaa alettiin ratkaista rakentamalla ulos menevien hönkien puhdistukseen lisää lipeällä toimivia pesureita. Lisäksi alun perin vesikäyttöisiä pesureita muutettiin lipeällä toimiviksi pesureiksi. Alkuperäisiä suunnitelmia suurempi lipeän käyttö aiheutti sen, että Talvivaaran päästövesiin joutui ympäristölupahakemukseen verrattuna runsaasti enemmän natriumia.

Saostuksessa käytettävää kemikaalia vaihdettiin

Natriumin ja sulfaatin arvioitua suuremmat pitoisuudet päästövesissä johtuivat myös siitä, että metallien saostamiseen käytettävää kemikaalia vaihdettiin.

Ympäristörikosepäilyn poliisikuulusteluista ilmenee, ettei Talvivaaran johtohenkilöillä ollut ennakoon aavistustakaan, että lipeän käytön lisääminen ja prosessikemikaalien vaihtaminen toisiin voisi aiheuttaa korkeita suolapitoisuuksia jätevesissä. Entinen kaivoksen johtaja kertoi suolapitoisuuksien kasvusta poliisin kuulustelussa näin:

Kuulustelija: Mistä syistä johtuen natriumin päästöarvot poikkeavat verrattuna hakemusvaiheessa annettuihin arvoihin?

Entinen kaivoksen johtaja: Jälkikäteen olen saanut selville, että siihen on kaksi syytä. Toinen on kemikaalin muutos prosessissa, kun kalsiumhydroksidi korvattiin natriumhydroksidilla nikkeli-kobolttisaostuksen yhteydessä. Toinen syy oli se, että käytännössä hajukaasujen käsittely jouduttiin uudelleen rakentamaan ja pesurit muuttamaan lipeäpesureiksi, joka nosti natriumsulfaattitasoa tehtaan läpi menevässä liuoksessa. Kävi myös ilmi, että natriumsulfaattia ei voi saostaa valitulla tuotantomenetelmällä.

Kaivoksen johtajana toiminut henkilö kertoi poliisikuulustelussa myös, ettei ymmärtänyt, että päästöillä voisi olla ympäristövaikutuksia.

Kuulustelija: Miksi et kaivoksen johtajana ryhtynyt heti 2009 lokakuun mittaustulosten tultua toimenpiteisiin, jotta natriumin, sulfaatin ja mangaanin arvot olisi saatu pudotettua lupahakemuksessa ilmoitetulle tasolle?

Entinen kaivoksen johtaja: En ymmärtänyt, että näillä olisi jotain ympäristöllistä merkitystä, en tiennyt kohonneisiin arvoihin perussyytä, enkä tapaa, miten se olisi voitu hoitaa. Enkä [silloiselle ympäristöpäällikölle] lähettämäni sähköpostin perusteella nähdäkseni arvioinut, että meillä olisi ollut siihen luvan määräys.

Jatkokuulusteluissa entinen kaivoksen johtaja sanoi, ettei pesureiden lisärakentamisen yhteydessä ollut tarpeen arvioida niiden ympäristövaikutuksia, koska se oli vain olemassa olevan tekniikan lisäämistä. Hän kertoi myös, ettei vesistövaikutuksia osattu ottaa huomioon.

En ymmärtänyt, että näillä olisi jotain ympäristöllistä merkitystä.

Talvivaaran kaivoksen entinen johtaja

Pekka Perä vastasi lisäpesureiden rakentamiseen ja lipeän käytön lisäämisen ympäristövaikutusten arviointiin jatkokuulustelussa näin:

Kuulustelija: Onko näiden lisäpesureiden rakentamisen ja muutosten yhteydessä tehty selvitystä lisäpesureiden käytämän lipeän vaikutuksista ympäristöön ja vesistöpäästöihin?

Pekka Perä: En tiedä onko erikseen tehty sellaista.

Kuulustelija: Olisiko käsityksesi mukaan tällaista selvitystä tarvinnut tehdä?

Pekka Perä: Johdonmukaisella kehitystyöllä ja uudella laitetekniikalla on natriumsulfaatin tasot saatu laskettua. Kaikki muutokset ovat tähdänneet siihen, että ympäristövaikutukset saadaan minimoitua ja kemikaalitehokkuus paranee, joka on myös ympäristöystävällistä. Korostan myös sitä, että meillä ei natriumsulfaattia pidetty ympäristöongelmana, ennen kuin järvet alkoivat kerrostua. Kun tämä havaittiin, aloitettiin välittömästi toimet tilanteen parantamiseksi.

ELY-keskuskin heräsi suolaantumiseen myöhään

Valvova viranomainen eli Kainuun ELY-keskus oli ensimmäisen kerran huomannut korkeat sulfaattipitoisuudet syksyllä 2010. Vastuuvalvojana tuolloin toiminut virkamies oli huomannut jo kesällä 2010, että läheisen Salminen-järven pH-luku oli alentunut. Vasta syksyllä, kun Salmisen pH meni alle 4:n, otti vastuuvalvoja yhteyttä Talvivaaraan. Silloin valvoja ja yhtiö totesivat yhdessä, että jätevedessä on runsaasti natriumia, sulfaattia ja mangaania.

Virkamies kertoi poliisikuulustelussa näin:

Emme vielä tuossa vaiheessa [vuonna 2010] osanneet pitää sulfaatin, natriumin ja mangaanin korkeita arvoja kovin vakavina. Totesimme kuitenkin kesällä 2011 tarkkailutulosten perusteella, että järvien kevätkierto ei ole toteutunut. Sen tutkimisen yhteydessä totesimme, että natrium-ja sulfaattipäästöt kasautuvat järvien pohjiin ja estävät järvissä tapahtuvan normaalin kierron. Näistä päättelimme, että kaivoksen sulfaatti-, natrium- ja mangaanipäästöt ovat sellaisia, että ne aiheuttavat ympäristöluvan hakemisen yhteydessä arvioidusta poikkeavia vaikutuksia ympäristöön.

Olimme huomanneet jo syksyllä 2010, että Talvivaaran metallitehtaan päästöt eivät ole sillä tasolla, mitä toiminnanharjoittaja oli esittänyt lupaa hakiessaan. Käytännössä kuitenkin totesimme vasta kesällä 2011 noiden päästöjen ympäristövaikutusten kautta, että päästöt aiheuttavat ongelmia vesistöjen vesien sekoittumisessa.

Runsas mangaani aiheutti löylynheittokiellot

Talvivaaran loppuneutraloinnin vesissä havaittiin myös huomattavasti arvioiduista poikkeavia mangaanin pitoisuuksia. Ympäristölupahakemuksessa mangaania arvioitiin tulevan veteen 700 mikrogrammaa litrassa (µg/l). Sitä kuitenkin oli jo vuonna 2009 lähes 110-kertaisesti. Vielä vuonna 2011 mangaania oli vedessä lähes 8-kertaisesti.

Tutkintamateriaalissa kerrotaan, että mangaanin korkea määrä johtuu Talvivaaran kertoman käsityksen mukaan siitä, että mangaani ei saostu riittävässä määrin siinä happamuusasteessa, joka loppusaostuksessa vallitsee.

Talvivaara esitti ympäristölupahakemuksessa, että loppusaostuksen pH olisi 10. Silloin kaikki jäljellä olevat metallit saostuisivat kipsisakkaan. Vaasan hallinto-oikeus kuitenkin määräsi, että jälkikäsittely-yksiköille johdettavan jäteveden pH on oltava 6–9,5. Talvivaaran vastuuvalvoja Kainuun ELY-keskuksesta on kertonut, että Talvivaaran antaminen tietojen mukaan mangaani ei saostu Vaasan hallinto-oikeuden määräämässä pH:ssa.

Kainuun maakunnan ympäristöterveydenhuolto antoi 12.5.2011 suosituksen, että kaivosaluetta lähimpien Kalliojärven ja Kivijärven vettä ei käytettäisi pesu- tai löylyvetenä. Suositus perustui Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen THL:n lausuntoon, jossa sanottiin, että mangaanin päätymisestä ihmiskehoon esimerkiksi löylystä hengitettynä ei ole tarpeeksi tietoa. Sen vuoksi käyttöä rajoitettiin niin sanotulla varovaisuusperiaatteella.

Rajoitukset ovat edelleen voimassa, eli Kalliojärven ja Kivijärven vettä ei edelleenkään suositella pesemiseen tai löylyvedeksi.