Lasten kohtaama rasismi on arkea, mutta ei näy ulkopuolisille – pikkupojan nimittelystä ja potkimisesta rikosilmoitus

Jo päivähoidossa eriväriset tietävät, että heillä on "kuraa naamassa", kertoo pojan äiti. Nimittelyä tavallisempia ovat vihamieliset katseet ja ilmeet, kerrotaan adoptioperheiden yhdistyksestä.

Kotimaa
"Olen yksin loppuelämäni" – A2 Koulukiusaamis-illan nettikeskustelussa jaettiin suuri määrä kiusaamiskertomuksia
Kiusaamisen ja rasismin käsittely vaihtelevat eri koulujen välilläJukka Koski / Yle

Helsingin poliisille on tehty rikosilmoitus tapauksesta, jossa kahden teinitytön epäillään nimitelleen ja pahoinpidelleen leikkipuistossa ollutta tummaihoista lasta. Tapaus sattui maanantaina Pukinmäessä.

Tyttöjen epäillään nimitelleen kymmenvuotiasta poikaa muun muassa neekeriksi. Arviolta alle 15-vuotiaat tytöt olisivat rikosilmoituksen mukaan myös potkineet poikaa jalkoihin ja mahaan.

Rikoskomisario Petri Juvonen vahvistaa, että tapaus on poliisin tutkittavana. Koska tekijät ovat alaikäisiä, ei poliisi kuitenkaan edes kuule epäiltyjä, vaan asia siirretään lastensuojeluviranomaisille, jos se nähdään aiheelliseksi, kertoo Juvonen.

Lapset kohtaavat rasismia myös kouluissa

Toiminnanjohtaja Anu Uhtio Adoptioperheet ry:stä kertoo, että näin vakavia tapauksia sattuu aina silloin tällöin.

– Näistä kuulee vuosittain. Ainutkertainen tämä tapaus ei ole, hän sanoo. Hänen vaikutelmansa on, ettei tapausten määrä ole kuitenkaan lisääntynyt.

Uhtio korostaa koulujen merkitystä. Kiusaamisen ja rasismin kokemukset ja niiden käsittely vaihtelevat kovasti koulujen välillä. Osassa kouluja tapauksiin puututaan hänen mukaansa hyvinkin napakasti. Niistä saatetaan tehdä yhteisöllinen asia, jolla ilmaistaan, ettei tällaisia tapauksia hyväksytä.

– On sellaisiakin keissejä, joissa vanhemmat ovat jääneet kovin yksin käsittelemään asiaa.

Viime aikojen monikulttuurisuuskeskustelu on puhuttanut myös adoptioperheiden keskuudessa. On iloittu siitä, että ihmiset ovat lähteneet näyttävästi puolustamaan monikulttuurisuutta.

On sellaisiakin keissejä, joissa vanhemmat ovat jääneet kovin yksin käsittelemään asiaa.

Uhtio korostaa, että tässä asiassa on hyvin käytännöllinenkin taso. Vielä kasvuvaiheessa olevat lapset joutuvat kohtaamaan jopa epäiltyjä Pukinmäen tapauksen kaltaisia asioita, mutta usein ne ovat paljon pienempiä: katseita, ilmeitä.

Uhtion mukaan jokainen aikuinen voi vaikkapa bussipysäkillä mennä lähemmäs lasta, jos tätä katsotaan vihamielisesti. Tai puuttua puheeseen, jos lapselle puhutaan asiattomasti.

Uhtio on huolissaan myös ilmiöstä, jota hänen kutsuu institutionaaliseksi rasismiksi. Esimerkiksi kouluissa erilaisilla käytännön järjestelyillä tuotetaan erilaisuutta. Tilanteet toistuvat lapsille arjessa. Vaikka ne eivät edes olisi vakavia, niin erilaisuuden tekeminen tiettäväksi lapselle ja hänen lähiympäristölleen ei voi olla vaikuttamatta lapsen kehitykseen, Uhtio sanoo.

Todella vakavia tapauksia ovat Uhtion mielestä ne, joissa koulujen opettajilla tai rehtoreilla on vihamielisiä asenteita, ja he tuovat niitä avoimesti esille.

– Onneksi nämä ovat hyvin harvinaisia, mutta niinkin on käynyt, että oppilas on joutunut vaihtamaan koulua, kertoo Uhtio. Tällaisilla tapauksilla on ollut pitkäkestoisia seurauksia.

Vaikeimmassa tilanteessa ovat usein maahanmuuttajataustaiset perheet. Vanhemmat ovat ehkä kielitaidottomia ja kulttuurin tuntemus on vähäisempää, eivätkä he pysty puolustamaan lastaan samalla tavalla.

Lapset myös suojelevat vanhempiaan rasistisilta kokemuksiltaan. On tyypillistä, että lapset eivät kerro pienestä nimittelystä, kiusaamisesta ja katseista. Lapset haluavat, että koti on "erilaisuudesta vapaa vyöhyke". Näitä kokemuksia ei haluta tuoda kotiin, sanoo Uhtio.

Koulu kitkee rasismia, mutta ei ole vailla ongelmia

Helsingin kaupungin perusopetuksen linjanjohtaja Outi Salo myöntää, että koulukaan ei ole vapaa muun yhteiskunnan ongelmista. Kouluissa tehdään kuitenkin työtä niiden voittamiseksi.

– Meillä pitää olla kaikissa kouluissa nollatoleranssi rasismin suhteen, hän korostaa.

Erityisesti rehtoreilla monikulttuurisuus on ollut niin kauan arjessa mukana, ettei väärää asennoitumista ole – tai ei ainakaan saisi olla missään nimessä, Salo sanoo.

Helsingin peruskouluissa muiden kuin suomea tai ruotsia äidinkielenään puhuvien osuus on 19 prosenttia, joten koulut ovat joutuneet miettimään näitä asioita, Salo sanoo. Hän muistelee, ettei ole saanut kymmenvuotisen työkokemuksensa aikana vanhemmilta tai rehtoreilta palautetta ongelmista.

– Toki oppilaiden välisiä kahnauksia on selvitetty, hän lisää.

Salon mukaan Helsingin lähes sadassa peruskoulussa on pohdittu paljon monikulttuurisen koulun kehittämistä. Koulutusta saavat rehtorit, koulujen johtoryhmät, opettajat ja muu henkilökunta.

– Rehtorin roolissa pitää tiedostaa, että edustaa koululaitosta ja sen arvoja, ja yksi arvoista on monikulttuurisuus.

Tiedostamista viedään perille rehtoreiden kanssa pidettävien kehityskeskusteluiden kautta. Rehtorit taas vievät viestiä eteenpäin kehityskeskusteluissaan opettajien kanssa. Lisäksi opettajille järjestetään koulutuspäiviä, joiden yhtenä teemana on monikulttuurisuus.

Kymmenvuotiaan äiti: Lapset reagoivat eri tavoin

Pukinmäessä kaltoinkohdellun pojan äiti Maarit Karhu kertoo, että adoptiovanhemmat tietävät, ettei rasismin kohtaaminen ole harvinaista.

– Jo päivähoidossa eriväriset tietävät, että heillä on "kuraa naamassa". Lapset osaavat tehdä sitä ilman, että aikuiset kuulevat. Sama jatkuu koulussa, vahvistaa myös Karhu.

Jo päivähoidossa eriväriset tietävät, että heillä on "kuraa naamassa".

Hän sanoo uskovansa, ettei kouluissa tai päiväkodeissa haluta lakaista ongelmaa maton alle. Kaikki tarkoittavat hyvää, mutta opettajat tarvitsisivat välineitä ongelma hoitoon, Karhu korostaa.

Hän sanoo myös, että lapset reagoivat rasistisiin kommentteihin ja tekoihin eri tavoin. Jotkut järkyttyvät ja menevät hiljaisiksi, toiset taas käyvät päälle. Karhun kymmenvuotias poika reagoi niin, ettei hän oikein uskalla mennä minnekään. Hän pelkää.

Maanantain tapahtumat näkyvät pojassa vielä levottomuutena, Karhu sanoo.