Kiina väittää lopettaneensa saarien haalimisen: "Kuka muka rakentaa?"

Saari oli ennen vain viaton riutta. Nyt siitä törröttää melkein valmis kiitotie. Spratlysaarille rakennettu tukikohta on Kiinan avain Etelä-Kiinan meren, ehkä jopa koko Aasian sotilasherruuteen. Niin ainakin Yhdysvallat pelkää.

Ulkomaat
Riutalla rakennettaan Spratlysaarilla.
Subi-riutta Spratlysaarilla on yksi saarista, joita Kiinan on väitetty laajentavan. Työmaa näkyy taivaanrannassa Filippiineille kuuluvalta saarelta. EPA

Kiitotien päässä on meri. Eikä mikä tahansa meri vaan sellainen, jonka kautta kulkee lähes kolmasosa maailman raakaöljystä ja puolet nestemäisestä maakaasusta. Meri, joka on täynnä kalaa, luultavasti myös muita luonnonvaroja.

Merta rajaa pohjoisessa valtio, jonka mukaan se on saanut nimensä. Etelä-Kiinan meri. Nimi kertoo myös Kiinan suhteesta vesiin – sen mielestä lähes koko merialue kuuluu sille.

Tämä siitä huolimatta, että merta reunustaa viisi muutakin valtiota. Filippiinit, Vietnam, Malesia, Brunei ja Indonesia – sekä Taiwan, jonka Kiina katsoo olevan osa itseään. Ne kaikki vaativat kaikki osuuttaan Etelä-Kiinan merestä tai sen saarista.

Kiina on pelannut alueella valloita ja omista -politiikkaa. Se on napsinut saaria surutta itselleen ja rakentanut uusia, mikä on ärsyttänyt muita Aasian maita. Vähintään yhtä ärtynyt on ollut Yhdysvallat, joka ei halua nähdä Kiinan vaikutusvallan kasvavan historiallisesti herkällä alueella.

Kiinan aluevaatimus -kartta
Kiinan lehmänkieleksi kutsuttu aluevaatimus kattaa lähes koko Etelä-Kiinan meren. Kansainvälisten sopimusten mukaan aluemeri ulottuu enintään 12 meripeninkulman päähän rannasta. Sen lisäksi valtio voi perustaa 200 meripeninkulman etäisyydelle ulottuvan talousvyöhykkeen.Yle Uutisgrafiikka

Kerry: Alueen militarisoituminen huolestuttaa

Yhdysvaltain ulkoministeri John Kerry sanoi keskiviikkona olevansa hyvin huolestunut Kiinan saaritehtailusta ja aluevaatimuksista. Kerry keskusteli kiinalaisen virkaveljensä kanssa Kaakkois-Aasian valtioiden yhteistyöjärjestön Aseanin ulkoministerikokouksen yhteydessä Kuala Lumpurissa.

Kerryn mukaan Kiinan hallitsemien saarten valjastaminen sotilaskäyttöön on huolestuttavaa. Etelä-Kiinan meri on taloudellisten avujensa lisäksi strategisesti Kaakkois-Aasian polttopisteessä.

Kiinan ulkoministeri Wang Yillä oli vastaus valmiina.

– Me olemme lopettaneen saarten valtaamisen. Kuka muka rakentaa? Menkää vaikka katsomaan, Wang totesi toimittajille kokouksen yhteydessä.

Havaintojen perusteella Kiina on laajentanut Spratlysaarten alueella seitsemän riuttaa varsinaisiksi saariksi. Tuoreissa satelliittikuvissa yhdellä saarista näkyy kolme kilometriä pitkä kiitotie. Sotilasasiantuntijoiden mukaan se on tarpeeksi pitkä nostaakseen ilmaan lähes kaiken kokoiset Kiinan sotilaskoneet.

Asean: Keskustelut toimintatavoista jatkuvat

Kiinan käytös lähivesillään varasti huomion Asean-maiden kokouksessa, vaikka Kiina oli sanonut haluavansa välttää aihetta. Kiina ja Yhdysvallat eivät kuulu järjestöön, mutta maiden ulkoministerit olivat paikalla Kuala Lumpurissa.

– Muiden kuin alueen maiden tulisi kunnioittaa Kiinan ja Asean-maiden pyrkimyksiä, Kiinan ulkoministeriöstä napautettiin Kerryn kommentteihin.

Kiina on yhtälailla syyttänyt Yhdysvaltoja Etelä-Kiinan meren militarisoinnista, kun se on partioinut alueella ja osallistunut sotilasharjoituksiin.

Kokouksesta jäi käteen lupaus pyrkiä diplomatiaan: maat sopivat jatkavansa aktiivisemmin keskustelua kiistan ratkaisemiseksi.

Kiinan väitteestä lopettaa saarten valtaaminen ja niiden rakentaminen voi olla montaa mieltä. Joidenkin tulkintojen mukaan Kiina siirtyy tyynnyttelyn tielle – nyt, kun kiitotie taivaalle on valmis.

Lähteet: Reuters, AFP, Yle