Onnellinen kotiinpaluu – kultamitali tuliaisina

Special Olympics -kisoista Los Angelesista kotiutuneet Henna-Mari Korpijärvi ja Maria Olkkola ovat onnellisia naisten jalkapallojoukkueen menestyksestä. Kultamitali oli tavoitteena, ja se myös saavutettiin. Kahden ja puolen viikkon mittainen kisareissu oli antoisa vaikka myös raskas.

urheilu
Vasemmalla Maria Olkkola ja oikealla Henna-Mari Korpijärvi
Maria Olkkola (vas.) ja Henna-Mari Korpijärvi Raila Paavola / Yle

Kokkolan rautatieasemalla on kaksikkoa vastassa joukko läheisiä kukkapuskineen ja Suomen lippuineen sekä ikävöinyt koira. Vastaanotto on lämmin lukuisine halauksineen, suukkoineen ja koiranpusuineen. Jalkapallojoukkueessa puolustajana pelannut Henna-Mari Korpijärvi laittaa varjellun mitalin kaulaansa.

– Se sijoitetaan kotona jollekin parhaalle paikalle.

Mari Olkkola toimi yhtenä joukkueen kolmesta valmentajasta.

Päällimmäisenä on voitto mielessä.

Henna-Mari Korpijärvi, jalkapallon kultamitalisti

– Kyllä tämä meni just niinkuin kuului mennäkin. Ensimmäistä kertaa meillä oli sellainen porukka, että tosissaan voitiin pärjätä. Niinhän siinä sitten kävi, että sitä tuli, mitä lähdettiin hakemaan, kertaa Olkkola.

– Me harjoitellaan kaksi, kolme kertaa vuodessa leireillä - plus sitten mun omat treenit Kokkolassa GBK Tigersissa, kertoo Henna-Mari Korpijärvi voiton taustaa omalta kohdaltaan.

Ensimmäinen yö lattialla

Reissu alkoi vaikeuksilla Los Angelesissa. Lentokentältä jokaisen maan kilpailijat vietiin saapumiskeskukseen, mistä oli tarkoitus jatkaa isäntäkaupunkivierailuille. Sitten alkoivat ongelmat, kertoo Maria Olkkola.

– Bussikuskeilla olikin jo päivän ajotunnit täynnä, joten eka yö meni porukalla lattialla nukkuessa.

Loppumatkasta alun vaikeuksia ei enää muistettu. Järjestelyt toimivat, ja koulubussit kuljettivat jalkapallokentälle ja takaisin.

Luksus yllätti

Pelkkää jalkapalloa ei reissu kuitenkaan ollut. Välillä suomalaisurheilijat pääsivät katsomaan Walk of Famen tähdet, ja Venice Beachin rantamaisemat.

– Erityisesti luksuskodit ja -autot, hienot maisemat ja avajais- ja päätösjuhlien julkkikset jäivät mieleen, kertailee Henna-Mari Korpijärvi.

Arki koittaa tyytyväisenä

– Hyvät ovat paluutunnelmat. Päällimmäisenä on voitto mielessä, vaikka reissu olikin raskas. Loppuviikko on kotipäiviä ja ensi viikolla työt kaupassa hyllyttäjänä kutsuvat, kertoo Henna-Mari Korpijärvi.