1. yle.fi
  2. Uutiset
  3. Kotimaan uutiset

Yritysten näkymät ovat syksyllä synkkiä

Uudenmaan yritykset eivät odota talousnäkymien selvää paranemista syksyn aikana. Elinkeinoelämän keskusliiton EK:n suhdannebarometrin mukaan yritysten odotukset lähikuukausille ovat Uudellamaalla vain lievästi positiiviset. Lähes koko muussa maassa odotukset ovat miinusmerkkisiä.

Kotimaan uutiset
Asuntorakentamista Helsingin Kalasatamassa 15. huhtikuuta 2014.
Asuntorakentamista Helsingin Kalasatamassa 15. huhtikuuta 2014. Jussi Nukari / Lehtikuva

Helsingin seudun kauppakamarin johtaja Pia Pakarinen pitää Uudenmaan talousnäkymiä edellen synkkinä. Paljon ei lohduta se, että etelässä näyttää nyt menevän vähän muuta maata paremmin.

– Muuhun maahan verrattuna näyttää hiukan paremmalta, mutta täälläkin 74 prosenttia vastaajista sekä teollisuudessa että palvelualoilla kertoo, että ei odota käännettä, ei parempaan eikä huonompaan. Se kertoo siitä, että mennään samalla tavalla seuraavat kolme kuukautta.

Elinkeinoelämän keskusliitto EK tekee suhdannebarometrejä neljännesvuosittain. Heinäkuussa toteutetun kyselyn mukaan suhdannekuva on Uudellamaalla kirkastunut vain rakennusteollisuudessa ja telekommunikaatio- ja viestintäalalla.

Pääkaupunkiseudun suurhankkeet piristävät rakennusteollisuutta

Rakennusalaa piristävät pääkaupunkiseudun suuret rakennushankkeet, kuten Helsingin Kalasataman ja Pasilan keskustan rakennustyöt.

Erityisen alamaissa ollaan edelleen muussa teollisuudessa ja palvelualoilla. Tilaustilanne ja kannattavuus on heikko, ja työpaikkojen uskotaan edelleen syksyn kuluessa vähenevän.

– Palvelualojen synkkyys on erityisen huolestuttavaa siinä mielessä, että työpaikat hyvin pitkälti on palvelualan yrityksissä tällä alueella ja siinä toivoisi jo, että päästäisiin parempaan kehitykseen, sanoo Pakarinen.

Kannattaviin investointeihin saa nyt rahaa

Talouden elvyttäjiksi toivotaan yrityksiltä investointeja ja kuluttajilta uskallusta kuluttaa. Rahoittajan mukaan turha varovaisuuskin leimaa tilannetta ja yritykset uskaltavat investoida lähinnä uusiin seiniin, vaikka pitäisi panostaa uuden tuotannon mahdollistamiseen. Yrittäjille rahoituksen saaminen kannattaviin hankkeisiin ei näytä nyt olevan ongelma.

– Alle kymmenen prosenttia yrityksistä sanoi, että rahoituksen kanssa on vaikeuksia ja jos käännän sen toisinpäin, niin yli 90 prosenttia yrityksistä katsoo, että rahoituksessa ei ole vaikeuksia ja varmaan aina joskus rahoittajan näkemys ja yrittäjän näkemys siitä hankkeen kannattavuudesta on erilainen eli alle 10 prosenttia hakemuksista voi olla sellaisia, joissa sitä yhteisymmärrystä ei löydy, toteaa Itä-Uudenmaan Osuuspankin toimitusjohtaja Mauri Molander.

Kauppakamarin Pakarinen toivoo kiireellistä apua kasvulle, työllisyydelle ja yritystoiminnan edellytyksille myös valtion tukitoimista.

– Tässä on varmasti paljon sellaista, mitä yritykset voivat itse tehdä, ja kuluttajat voivat kuluttaa enemmän, mutta sitten yhteiskunnalta toivotaan näitä kasvua tukevia toimenpiteitä, sanoo Pakarinen.

Lue seuraavaksi