1. yle.fi
  2. Uutiset

Myanmarille luvataan apua – tulvavedet nousevat vaarallisesti suistoalueella

Yli 4 400 neliökilometriä riisiviljelmiä on tulvinut, ja noin puolet niistä on tuhoutunut. Ainakin 69 ihmistä on kuollut, ja tulvat ovat vaikuttaneet 250 000 ihmisen elämään.

Ulkomaat
Tyttö käyttää apunaan uimarengasta liikkuessaan Nyaungdongin kaduilla
Tyttö käyttää apunaan uimarengasta liikkuessaan Nyaungdongin kaduilla 5. elokuuta.Lynn Bo Bo / EPA

Yhdysvallat ja Japani lupaavat lähettää apua tulvavahingoista kärsivälle Myanmarille. Kiina on jo antanut apua. Tulvavedet virtaavat nyt vuoristoisesta Länsi-Myanmarista kohti alavaa Iravadi-joen suistoaluetta maan lounaisosissa, ja alueelle on annettu tulvavaroitus.

Vedenpinta on noussut jopa metrin turvallista tasoa korkeammalla osassa Iravadin joista. Sen odotetaan nousevan lähipäivinä vielä ainakin 15 senttimetriä. Vanhuksia, naisia ja lapsia evakuoidaan alueelta.

– Tulva saattaa vaikuttaa koko Iravadin alueeseen, apulaisjohtaja Kyaw Moe OO meteorologian ja hydrologian laitokselta varoittaa.

Iravadi on Myanmarin tärkein riisinviljelyalue, ja YK on ilmaissut huolensa maan ruokahuollosta.

"Vuorenseinämät romahtivat"

Perjantaina Myanmarissa julistettiin hätätila neljään Länsi-Myanmarissa sijaitsevaan osavaltioon tai alueeseen. Yksi näistä oli vuoristoinen Chinin osavaltio. Vuorenharjanteella sijaitsevassa osavaltion pääkaupungissa Hakhassa on ollut useita maanvyörymiä. Ainoa keino päästä kaupunkiin on helikopterilla.

– Vuorenseinämät romahtivat. Joillakin alueilla kokonaisia kukkuloita romahti tulvassa, paikallisen pelastuskomitean Jacob Thang kertoo uutistoimisto AFP:lle puhelimessa.

Hänen mukaansa 6 600 ihmistä on hakeutunut tilapäismajoituksiin luostareihin, moskeijoihin ja kouluihin. Kaupungissa asuu noin 40 000 ihmistä.

Myös pahimpia tuhoja kärsineessä Rakhinen osavaltiossa kokonaisia yhteisöjä on eristyksissä, vaikka tulvavedet ovatkin laskemassa. Vesi on katkaissut tiet ja tulvan liikkeelle saama roju on katkaissut vesitiet.

USA:sta, Japanista ja Kiinasta apua

Yli 4 400 neliökilometriä maanviljelysmaita, pääasiassa riisiviljelmiä on jo tulvinut, ja noin puolet niistä on tuhoutunut. Ainakin 69 ihmistä on kuollut tulvissa, ja tulvat ovat vaikuttaneet 250 000 ihmisen elämään.

Myanmarin hallitus pyysi eilen tiistaina kansainvälistä ruoka- ja vaateapua tulvauhreille, sekä apua kotinsa menettäneiden ja niistä paenneiden ihmisten majoittamiseen väliaikaisesti.

Yhdysvaltain ulkoministeri John Kerry on tänään keskiviikkona luvannut maalle tukipaketin. Hänen mukaansa Yhdysvaltain Yangonin-lähetystö työskentelee Myanmarin viranomaisten kanssa määritelläkseen, mitä apua maassa eniten tarvitaan. Japani on luvannut lähettää maahan huopia, patjoja ja muovilakanoita, ja Kiinan Yangonin-suurlähetystö on jakanut avustustarvikkeita tällä viikolla.

Kansainvälisen avun pyytäminen on poikkeuksellista Myanmarissa, jota sotilasjuntta hallitsi vuoteen 2011. Tulvat alkoivat monsuunisateiden vaikutuksesta viime viikolla.

Lähteet: Reuters, AFP, AP

Lue seuraavaksi