Kulttuurijohtaja kritisoi yhä soittorajoituksia: Näihin taidemuotoihin kuuluu soittaminen pimeän tultua

Tuskan, Summer Soundin, Sidewaysin ja Weekend Festivalin järjestäjät julkaisivat yhteisen julkilausuman, jossa ne paheksuvat tapahtumiensa saamaa kohtelua Helsingin kaupungin ympäristökeskukselta.

kulttuuri
Ihmiset heiluttavat käsiä rokkilavan edessä.
Kaupungin keskustassa järjestettävät festivaalit jakavat aina mielipiteitä. Toisten mukaan niistä aiheutuva melu kuuluu kaupunkielämään, osa puolestaan haluaisi varsinkin konserteissa vetää töpselin irti jo varhain. Selvitimme millaista on järjestää kaupunkifestivaalit Helsingissä, Turussa ja Hämeenlinnassa.

Helsingin kaupungin kulttuurijohtaja Stuba Nikula jatkaa kaupungin ympäristökeskuksen asettamien soittorajoitusten kritisointia. Aamu-tv:ssä vieraillut Nikula huomauttaa, etteivät tietyt kansainväliset artistit suostu esiintymään päiväsaikaan edes lisäkorvausta vastaan.

– Ei ole sattumaa, että tietyt tapahtumat [kuten Weekend ja Flow] järjestetään Helsingissä elokuussa. Näiden taiteenlajien esittämisen perusmuotoon kuuluu pimeys. Valoshow't ja ilotulitukset ovat kymmenientuhansien eurojen satsauksia.

– Patistaminen esiintymään valoisaan aikaan on sama kuin sanottaisiin kaupunginorkesterille, että menkää soittamaan [hyvän konserttisaliakustiikan sijaan] tuonne latoon.

Useiden helsinkiläisten musiikkitapahtumien järjestäjät julkaisivat torstaiaamuna yhteisen tiedotteen (siirryt toiseen palveluun), jossa ne kertovat kokemastaan mielivallasta tapahtumalupien suhteen.

Stuba Nikula puolestaan piikittelee ympäristökeskusta arvelemalla, että "vaikka kaupunki osaa jakaa tukieuroja osalle tapahtumista, niillä, jotka jakavat tunteja [iltojen esiintymislupia], ei välttämättä ole kulttuurista ymmärrystä."

Suuret ulkoilmatapahtumat poikivat Nikulan mukaan yleensä 5-15 meluvalitusta, kävijöitä niissä on kymmeniätuhansia.

– Jos sama [herkkyys reagoida erimielisiin] ulotettaisiin liikenteeseen, moottoriteillä ajettaisiin viittäkymppiä, ettei kukaan loukkaannu.

Kuntien vastuulla on päättää, miten ne soveltavat lakia, jossa häiritsevä melu on kielletty aikavälillä 22-07. Esimerkiksi Hämeenlinnassa taannoisessa AC/DC:n konsertissa soittolupa oli keskiyöhön saakka. Turun keskustan Down by the Laiturissa arki-iltojen ulkokeikat saavat kestää puoleenyöhön ja viikonloppuisin miltei aamukahteen. Kummankaan tapahtuman järjestäjien tietoon ei ole tullut kaupunkilaisten tekemiä meluvalituksia.