Joutsijärven bunkkerikorsu suosittu nähtävyys – 5 000 ihmistä vuodessa

Kemijärvellä Joutsijärven kylässä olevasta toisen maailmansodan aikaisesta bunkkerikorsusta on tullut suosittu nähtävyys. Vieraskirjan mukaan ja nimettömät kävijät arvioiden korsussa käy vuosittain noin 5 000 ihmistä. Joutsijärvellä on viisi bunkkeria, joista yksi – komentokeskus – on museoviraston hoidossa ja matkailukäytössä.

Kotimaa
Alpo Siivola bunkkerin edessä.
Alpo Siivola esittelee. Joutsijärven bunkkeri Kemijärvellä on massiivinen rakennus. Sen valamiseen tarvittiin 400 kuutiota betonia ja yli 10 tonnia rautaa. Joutsijärvellä on viisi tällaista suomalaisten rakentamaa korsua, joista tämä yksi (kuvassa) on nähtävyytenä.Jorma Korhonen / Yle

Joutsijärven bunkkerit rakennettiin välirauhan aikana, kun Suomi varustautui jatkosotaan puna-armeijaa vastaan. Matkailunähtävyyttä hoitaa Joutsijärven kyläyhdistys.

Korsusta näkee, että se on valamalla tehty. Rakennus on maan alla, mutta rakenteet ovat näkyvillä – etuseinä ja katto. Seinät ovat kaksi metriä paksut ja katto vielä vahvempi.

Kohteen esittelijä, kyläläinen Alpo Siivola tietää, että bunkkerin valamiseen on käytetty 400 kuutiota betonia ja toistakymmentä tonnia rautaa.

– Siis aina yhteen korsuun. Meillä on täällä kylässä viisi tällaista korsua, hän huomauttaa.

Viisi korsua, yksi näytille

1980-luvun lopulla veteraanijärjestöt, sotainvalidit ja kylätoimikunta päättivät laittaa viidestä korusta yhden näytille. Kemijärven kaupunki tuli mukaan ja siitä se lähti.

– Siivoushommia tehtiin, sähköt vedettiin ja sen semmoista, Alpo sanoo.

Korsu valmistui nähtävyydeksi syksyllä 1999 syksyllä ja itsenäisyyspäivänä juhlavasti avattiin. Joutsijärven bunkkerit ovat osa Salpa-linjaa, 1 200 kilometriä pitkää ja Suomen itärajaa myötäilevää puolustuslinjaa. Virolahdelta se alkaa ja nousee Lappiin; valtavia kivenjärkäleitä yhtenä ja monirivisenä jonona.

– Nämä ovat Salpalinjan pohjoisimmat betonirakennelmat, Alpo tähdentää.

Miksi bunkkerit Joutsijärvelle?

Korsujen rakentaminen Joutsijärvellä alkoi elokuussa 1940 ja työtä kesti seuraavaan kesään.

– Se oli välirauhan aikaa ja siksihän porukkaa joutikin tänne töihin. Salpalinjalla oli sinä keväänä töissä noin 45 000 miestä ja kaikki saatavilla olleet koneet. Niitä ei ollut kovin paljon, Alpo Siivola pohtii.

Puolustusta rakennettaessa Suomessa oltiin varmoja tai ainakin lähes varmoja, että jatkosota siitä syttyy. Mutta miksi bunkkerit Joutsijärvelle?

– Tänne asti Vanja pääsi jatkosodassa, niin tiedettiin, että tähän viimeistään se pitää jatkossakin pysäyttää, Alpo lausahtaa. – Sallasta se tuli ja Pohjanlahdelle oli menossa... Suomea katkaisemaan.

Joutsijärvellä ja läheisessä Mäntyvaarassa käytiin ratkaisutaistelut talvisodassa. Tietysti samaan tärkeään lukkoon kuuluu Pelkosenniemen taistelu. Ei jääty mottiin. Taisteluissa puna-armeijaa lakoontui satapäin, suomalaisia vähemmän.

– Porilaisethan ne täällä avustivat ja olivatkin jämäkkiä ukkoja, Alpo tunnustaa.

Stalin tiesi olemassaolon

Alpo Siivola, oliko Joutsijärven korsuilla jokin ratkaiseva merkitys itse sodankäynnissä?

– Lähinnä merkitys oli siinä, että Stalin tiesi näiden olemassaolon ja arveli, että turha sinne on yrittää. – Mutta, olivathan nämä kyläläisten pommisuojina, kun niitä pommeja tännekin roiskittiin aika paljon silloin jatkosodan alkuaikoina.

Liisa nukkui useita öitä bunkkerissa

Nykyisin Lahdessa asuva Liisa Kekäle (os. Pajari) muistaa, kuinka pikkulapsena ja äitinsä kädessä roikkuen juoksi suojaan kotitalonsa lähellä olevaan bunkkeriin.

– Vai lieneekö sittenkin kerrottu. Olin niin pieni lapsi. Ei sitä pelännyt. Se oli vain jollakin tavalla jännää ja kummallista. Useita öitä siellä oltiin yhtäjaksoisesti. Me lapset emme saaneet pistää nokkaamme ulos, vaikka halusimmekin. Äiti juoksi pikapikaa navetassa lypsämässä.

Liisa sanoo poikkeavansa bunkkerissa aina kun vierailee lapsuusmaillaan Joutsijärvellä. Nyt mukana oli nuorimman tyttären vanhin tytär Nea. Tytärtä ei bunkkerin karuus pelottanut, eikä järkyttänyt. Nea vain hämmästeli, mihin kaikkeen ihmisten on täytynyt sopeutua sodan aikana.

Petejä 30:lle - tarvittaessa mahtui 100

Joutsijärven betonikorsu sinällään on näkemisen arvoinen. Korsuun on vapaa pääsy, mutta lippaaseen voi sujauttaa vapaaehtoisen rahan. Sillä Joutsijärven kyläyhdistys ostaa lamppuja rikkimenneiden tilalle ja joskus siivoustarvikkeitakin.

Korsun raskaat rautaovet ovat aina avoinna. Sisällä on siistiä, mutta karua. Eikä sitä ole miksikään hotelliksi tarkoitettukaan.

Korsussa kävijä saa helposti kuvan siitä, minkälaisissa oloissa sodan komentokeskuksessakin oltiin. Petipaikkoja oli 30 miehelle, mutta tarvittaessa korsuun voitiin ottaa satakin ihmistä.

Korsun eteisessä on vessa, eli reikä lattiassa. Lämmitys tapahtui puukaminalla, jonka piipussa oli kranaatinestin. Jos sinne piippuun munakranaatin pudotti, niin se ohjautuikin toiseen putkeen, pulahti seinästä ulos ja tappoi mahdollisesti pudottajan kaverin. Samalla tavalla estettiin vihollisen sisään pyrkimiset. Eteisestä putki johti ulkokuistiin ja ammus räjähti sisään yrittävän vihollisen jaloissa.

Ilmastointikone oli käsinveivattava.

Monenlaista tavaraa näytillä

Joutsijärven bunkkeri on kuin pieni museo. Näyttelytila jakaantuu kolmeen pilttuuseen. Yhdessä on pöydät, penkit ja pedit, toisessa sotatarvikevitriini ja kolmannessa on vähän järeämpää tavaraa. Niitä Alpo Siivola esittelee. Esineissä on myös selkeä laput.

– Onhan täällä vähän kosteaa ja olletikin näin märkänä kesänä... Se koettelee tavaroiden säilymistä, hän sanoo.

Alpon mielestä Joutsijärven bunkkeri on osoitus siitä, että matkailunähtävyyden ei tarvitse olla mikään suuri ja mahtava ollakseen suosittu. Riittää, että se on kiinnostava, ja että se myös antaa ajattelemisen aihetta.