Sää rökitti Konttisen kesäteatteria

Konttisen kesäteatterin katsojamäärä jäi tänä kesänä tavoitteestaan. Rölli ja metsänhenki -näytelmän näki noin 5 000 katsojaa, kun esimerkiksi viime vuonna katsojia oli 6 500.

kesäteatterit

Konttisen kesäteatterin toiminnanjohtajan Hannu Frimanin mukaan katsojamäärässä näkyy viileä ja sateinen kesäsää.

Yli puolet esityksistä tehtiin sateessa. Kuitenkin vain yksi näytös jouduttiin perumaan sään vuoksi.

Teatterin talous jäi miinukselle, mutta siihen oli varaa hyvän edelliskesän ansiosta.

– Kesät eivät ole veljiä keskenään. Ei tässä kuitenkaan konkurssiin menty. Yhdistys pystyy jatkamaan, Friman sanoo.

Viimeinen Konttisen kesäteatterin esitys oli sunnuntaina. Katsojatavoite tälle kesälle oli 6 500 katsojaa.