Mitä sinun tulee tietää Waltti-kortista? – lista oleellisista asioista

Kuopion ja Siilinjärven paikallisliikenteessä osittain käyttöön otettu Waltti-kortti on herättänyt hämmennystä. Keräsimme tietopaketin bussiliikenteen maksukorttiuudistuksesta.

Waltti-matkakortti
Waltti mutkaton matkakortti
Waltti-matkakortti. Nina Keski-Korpela / Yle

Bussiliikenteen valtakunnallinen maksukortti Waltti aiheuttaa käyttöönottovaiheessa hämmennystä Kuopiossa ja Siilinjärvellä.

Osa matkustajista kokee uuteen korttiin liittyvän tiedotuksen sekavaksi, joten kokosimme tietopaketin uudistukseen liittyvistä keskeisistä asioista.

1. Mikä Waltti on?

Waltti on valtakunnallinen 22 kaupunkiseudun yhteishanke, jonka tavoitteena on mahdollistaa matkustaminen samalla kortilla eri kaupunkien bussiliikenteessä. Waltti on käytössä jo Kuopiossa, Joensuussa, Oulussa, Jyväskylässä, Kajaanissa ja Kouvolassa.

Korttiuudistuksen suurin muutos on siirtyminen vyöhykkeisiin pohjautuvaan hinnoitteluun kilometrimääriin perustuvien hintojen sijaan.

2. Millaisia lippuja Waltti-korttiin voi ladata?

Tällä hetkellä korttiin voi ladata joko kuukauden rajoittamattoman kausilipun tai euromääräistä arvoa, jota veloitetaan kortilta matkan hinnan mukaan. Kortilla matkustaminen on aina edullisempaa kuin lipun ostaminen käteisellä.

Syksyllä on tulossa vielä 40 matkan sarjakortti, joka on voimassa kolme kuukautta. Myöhemmin käyttöön otetaan lisäksi turistilippu ja joustokausilippu, joka sisältää 90 vuorokauden aikana 30 rajattomalla matkustusoikeudella olevaa matkustusvuorokautta.

Korttiin ladatulla arvolla voi matkustaa eri kaupunkien bussiliikenteessä.

Matkat on hinnoiteltu matkustajan iän mukaan. Lasten ja nuorten liput ovat edullisempia kuin aikuisilla. Opiskelijat ja seniorit ovat oikeutettuja edullisempiin lippuihin tietyin ehdoin.

3. Missä Waltti-kortti käy maksuvälineenä Kuopion seudulla?

Waltti-kortilla voi maksaa Kuopion ja Siilinjärven kaupunkiliikenteessä linjoilla 1–40 sekä maaseutuliikenteen linjoilla 71 Hirvilahti, 74 Sotkanniemi, 75 Kurkimäki ja 82 Vehmersalmi.

Kuopion seudun bussiliikenne on jaettu neljään vyöhykkeeseen (siirryt toiseen palveluun). A-vyöhyke kattaa Kuopion kaupunkiliikennealueen Sorsasalosta Matkukselle. B-vyöhyke kattaa muun muassa liikenteen Vuorelan ja Siilinjärven kaupunkikeskusten välillä. C- ja D-vyöhykkeet ovat maaseutuvyöhykkeitä.

Matkan hinta määräytyy vyöhykkeen mukaan. Kortille voi ladata 1-4 vyöhykettä. Esimerkiksi päivittäin Kuopion ja Siilinjärven väliä kausilipulla matkustavan henkilön täytyy ladata kortilleen vyöhykkeet A ja B. Kausilipulla voi matkustaa ainoastaan sille ennalta ladatulla alueella.

Waltti–kortti ei toimi vielä kaikissa busseissa muilla suunnilla (Karttula, Suonenjoki, Varkaus, Maaninka, Iisalmi, Nilsiä ja Joensuu). Matkahuollon seutulippu käy jatkossakin maksuvälineenä kaikissa autoissa. Seutulippujen lisälataukset tehdään R-kioskeilla ja Matkahuollossa.

Kuopion seudun joukkoliikenteen vyöhykekartta
Waltti-järjestelmässä matkojen hinnoittelu perustuu vyöhykkeisiin.Kuopion seudun joukkoliikenne

4. Mistä Waltti-kortin voi hankkia ja ladata?

Waltti-kortteja myydään Kuopion Sokoksella ja valtuusto-virastotalon asiakaspalvelupisteessä. Syksyn aikana avataan nettipalvelu, jossa Waltti-kortille voi ladata erilaisia lippuja ja arvoa. Lisäksi Waltin latauspisteverkosto laajenee myöhemmin. Kortin voi ladata myös linja-autossa.

5. Voiko samaa korttia käyttää useampi henkilö?

Waltti-kortin voi hankkia henkilökohtaiseksi tai haltijakohtaiseksi. Henkilökohtainen kortti on tarkoitettu vain sen henkilön käyttöön, jonka nimissä kortti on ostettu. Haltijakohtaista korttia voi käyttää kuka vain, jonka hallussa kortti on.

Aikuinen ei voi kuitenkaan matkustaa lapselle ostetulla haltijakohtaisella kortilla. Lapsi voi matkustaa aikuisen kortilla, mutta silloin kortilta veloitetaan korkeampi aikuisen lipun hinta.

Haltijakohtaisella kortilla voi myös maksaa useamman henkilön matkan samalla kertaa.

6. Muista vaihtaa vanha matkakorttisi Waltti-kortiksi elokuussa.

Vanhat Kuopion liikenteen matkakortit poistuvat käytöstä elokuun lopussa. Siihen asti valtuustovirastotalon asiakaspalvelussa voi siirtää vanhalle matkakortille jääneitä matkoja arvoksi uudelle Waltti-kortille. Vanhan kortin voi hävittää, kun se menee umpeen.

Näin Waltti-kortti toimii teoriassa. Saamamme palautteen perusteella järjestelmä ei kuitenkaan toimi vielä suunnitellulla tavalla. Käytännössä esimerkiksi korttia ei voi toistaiseksi ladata bussissa, eikä kortilla voi maksaa eri kaupunkien liikenteessä.