Alle vuosi avajaisista – Keva tutkii kauppakeskus Goodmanin epäillyt sisäilmaongelmat

Kauppakeskuskiinteistön omistava Keva käynnistää sisäilmamittaukset kauppakeskus Goodmanissa Hämeenlinnassa. Keva haluaa selvittää mahdollisimman pikaisesti, mistä väitetyissä kiinteistön sisäongelmissa on kyse. Goodmanin johto tai rakentajayhtiö NCC eivät sen sijaan ryhdy toimenpiteisiin ennen kuin ovat saaneet virallisia ilmoituksia sisäilmaongelmista.

Kotimaa
Kauppakeskuksen sisällä paljon asiakkaita avajaispäivänä
Tiina Kokko / Yle

Hämeen Sanomat (siirryt toiseen palveluun) kertoi torstaina, että Goodmanin eri liikkeiden työntekijät epäilevät oireilunsa syyksi sisäilmaongelmia. Vakavammin oireilevia on alle kymmenen henkilöä, kerrotaan lehdessä.

Yle Hämeen tavoittama Kevan kiinteistöjohtaja Petri Suutarinen sanoo, että Keva on jo hankkimassa Goodmaniin sisäilmakonsulttia.

Suutarisen saamien tietojen mukaan muutama ihminen on kertonut oireilleensa Goodmanissa heti rakennuksen käyttöönoton jälkeen. Suutarinen sanoo, että mikäli rakentamisessa tai ilmanvaihdon säädöissä on virheitä, rakentajayhtiö NCC korjaa asian. Rakennuksen takuuaika on vielä voimassa.

– Joskus uusien rakennusten ilmanvaihtokanaviin on jäänyt epäpuhtauksia aiheuttavia aineita, esimerkiksi mineraalikuituja, joista ongelmat voivat johtua. Nyt alkaa jo olla tiedossa, mistä tiloista on kyse, ja asia siltä osin alkaa olla selviämässä, sanoo Petri Suutarinen.

Goodman kaipaa työnantajien yhteydenottoa

Odottavammalla kannalla sen sijaan ovat itse Goodman ja kauppakeskuksen rakentaja NCC. Kauppakeskus Goodmanin johtaja Eeva Jauro sanoo, ettei kauppakeskus selvitä asioita huhujen varassa. Oikea tie on, että oireilevien ihmisten työnantajat ottavat yhteyttä Goodmaniin.

Eeva Jauro sanoo, että kaksi kauppakeskuksen työntekijää ilmoitti toukokuussa sisäilmaongelmista, ja tuolloin kauppakeskus pyysi työntekijöitä olemaan yhteydessä omaan työterveyshuoltoonsa ja omaan työnantajaan. Tämän jälkeen ei yhteydenottoja Goodmaniin enää Jauron mukaan ole tullut.

– Kyseessähän on kahden henkilön oma kokemus, ja asiasta ei meille ole tullut virallista pyyntöä. Emme ole päässeet edes selvittämään sitä, mistä tilasta on kyse ja mitä siellä voisi olla. Tavallaan pallo on ollut työnantajilla. Tarvitsisimme vähän tietoa, mistä on kyse. Jos jollakulla on jotain oireita tai ongelmia, niin asian pitää mennä asianmukaista reittiä ja meihin pitää olla yhteydessä. Niin asiat pitää hoitaa, eikä musta tuntuu -asenteella, sanoo Eeva Jauro.

– Odotellaan, jos joku ottaa yhteyttä. Yhteyden ottaminen on tietenkin työnantajan tehtävä. Kyllä me vakavasti otamme terveysongelmat, mutta pitää tietää, missä tilassa ollaan oltu, mistä liiketilasta on kyse ja tällaisissa tilanteissa pitää olla myös työterveyshuollon mukana.

NCC: takuuaikana esille tulleisiin ongelmiin puututaan

Kauppakeskus Goodmanin rakennuttajan NCC:n aluejohtaja Jukka Kylliö lupaa, että rakentaja puuttuu takuuaikana esille tulleisiin ongelmiin, kunhan NCC saa ongelmista tietoa.

– Meillä ei täällä ole mitään virallista tietoa, että kohteessa olisi sisäilmaongelmia. Kohteessa on normaali takuuaika meneillään, ja takuuaikana esille tulleisiin ongelmiin toki puututaan. Emme ole saaneet viestejä, jotka liittyisivät johonkin poikkeukselliseen ongelmaan.

– Jossain vaiheessa Goodmanissa oli ilmeisesti jokin hajuhaitta, joka saattoi johtua vaikka kuivuneista kaivoista. Toisaalta tämäntyyppiselle suurelle laitokselle on aika tyypillistä, että ensimmäisen vuoden aikana talo haetaan oikeisiin säätöihin. Goodmanissa saattaa aivan hyvin olla tilanne, että säätöjä joudutaan tarkistamaan esimerkiksi ilmanvaihdon osalta, sanoo Jukka Kylliö.

– Kaikki poikkeamat, mitä kauppakeskuskiinteistöstä tulee, toki tutkitaan. Tietenkin selvitämme, mikä syy on, onko kyse jostain säätötoimenpiteestä tai rakennusvirheestä, ja sitten ryhdymme toimenpiteisiin, sanoo Kylliö.

Korvaaja määräytyy sen mukaan, onko kyse käytöstä, huollosta vai rakennusvirheestä, sanoo Jukka Kylliö.