Pajalan kunnanneuvos uskoo konkurssikaivoksen käynnistyvän uudelleen

Pohjois-Ruotsissa halutaan valtion käynnistävän konkurssiin pysähtyneen Northlandin rautamalmikaivoksen Pajalassa. Pelastaja voisi olla valtion kaivosjätti LKAB. LKAB satsaa jo nyt Pajalan kaltaisiin avolouhoksiin, koska louhinta Kiirunassa kilometrien syvyyksistä käy kalliimmaksi ja vaarallisemmaksi.

talous
Northland Pajalan Kaunisvaaran suljettu rautakaivos 4.8.2015
Northlandin konkurssissa olevalla rautakaivoksella oli hiljaista 4. elokuuta 2015.Uula Kuvaja / Yle

Hirvi ja sen vasa laiduntavat jänkäniityllä Pajalan rautakaivoksen louhoksen takana. Konkurssin seisauttamalla kaivoksella on hiljaista. Sinisen rikastamorakennuksen vieressä seisoo pari kasaa harmaanmustaa rautamalmirikastetta. Autiolla parkkipaikalla hypähtelee yksinäinen jäniksenpoikanen.

Aloitteleva kaivosyhtiö Northland ei kestänyt raudan hinnan romahdusta ja konkurssi pysäytti kaivoksen viime syksynä. Satoja työpaikkoja menetettiin. Osa on saanut töitä valtion kaivosjätiltä LKAB:ltä naapurikunnista.

Kaivosyhtiö Northlandin jäljiltä on Ruotsissa käynnissä myös jälkipyykki. Ruotsalaisten tiedotusvälineiden mukaan kaivoksen jäljiltä selvitellään epäilyjä ympäristörikoksista ja korruptiosta.

Pajalassa pidetään välttämättömänä, että kaivos vielä avataan, sanoo kunnanneuvos Harry Rantakyrö.

– Tuonne on satsattu kohta 11 miljardia kruunua, että sehän on kohta voi sanoa laitonta antaa vain semmosen mennä, perustelee Pohjois-Ruotsin suomea eli mäenkieltä puhuva Rantakyrö.

Kaivoksen kupeessa Kaunisvaaran kylätien miljoonia maksanut uusiminen sopivaksi raskaalle malminkuljetukselle on myös juuri valmistumassa nopeusvalvontakameroineen ja pyöräteineen.

Avolouhokset halvempia ja turvallisempia

Ryhmä Ruotsin teollisuuspohattoja osti kesällä tuliterän kaivoksen rikastamon, jotta se pysyisi täällä Pajalassa ja kaivokselle etsitään jatkajaa.

Pitkän kaivosuran LKAB:ssä tehnyt kunnanneuvos ja Ruotsin sosialidemokraattisen pääministerin Stefan Löfvenin puolue- ja ammattiliittotoveri Rantakyrö uskoo, että Pajalan rautakaivos käynnistetään vielä valtion kaivosjätin LKAB:n avulla.

– Se on ainoa, että nyt se häätyy hallitus herätä niin, että ne häätyvä mennä sisälle ja hallituksen kautta LKAB kans tähän ruljanssiin matkhan.

Rantakyrö sanoo, että LKAB on yhä kiinnostuneempi Pajalan kaivoksen kaltaisista avolouhoksista. Tuotanto avolouhoksesta on halvempaa ja turvallisempaa. Kiirunassa LKAB:n malmintuotanto käy sitä kalliimmaksi ja vaarallisemmaksi mitä syvemmälle maan uumeniin mennään.

Svappavaaraan Kiirunan lähellä LKAB on parhaillaan avaamassa tuotantoon vanhaa ja uusia avolouhoksia. Pajalan kunnanneuvoksen Harry Rantakyrön mukaan rautaa tarvitaan aina ja Euroopassa sitä on vain pohjoisessa.

Northlandin Suomen puolelle suunnitteleman Hannukaisen rautakaivoksen toteutumiseen Pajalan naapurissa Kolarissa Rantakyrö suhtautuu epäillen. Hannukainen on siirtynyt suomalaisyrityksen omistukseen aiemmin tänä vuonna.