"Tätä se päättämättömyys tuottaa" – maakuntajohtaja syyttää edellistä hallitusta Ryanairin lentojen loppumisesta

Etelä-Karjalan maakuntajohtaja Matti Viialaisen mukaan Ryanairin ratkaisu lopettaa lennot Lappeenrannasta on seurausta vetkuttelusta lentokenttään liittyvissä päätöksissä.

talous
Ryanairin kone Lappeenrannan lentokentällä.
Ryanairin kone Lappeenrannan lentokentällä.Yle

Etelä-Karjalan maakuntajohtaja Matti Viialainen on yllättynyt lentoyhtiö Ryanairin ilmoituksesta lopettaa lennot Lappeenrannan lentokentältä. Yhtiö on vielä tähän asti lentänyt Lappeenrannasta Italian Bergamoon, muut reitit on lakkautettu jo aiemmin.

– Vähän yllättävä sillä vähän aikaisemmin tuli tieto, että he lisäävät lentoja, muun muassa jouluksi kolmannen vuoron Lappeenrannasta Bergamoon. Tässä välillä on jotain tapahtunut.

– Aikataulusta voi päätellä, että on tarkoitus palauttaa lennot Tampereelta Bergamoon, Viialainen sanoo.

Ryanair lopettamassa lennot myös Tampereelta

Lentoyhtiö Ryanair kuitenkin kiistää Ylelle antamassaan lausunnossa, että se olisi aloittamassa lennot Tampereelta Bergamoon. Yhtiö kertoi Ylelle lopettavansa kaikki lennot Suomesta ensi talveen mennessä.

– Ikävä uutinen meidän kannaltamme, Viialainen toteaa.

Viialaisen mukaan Ryanairin ratkaisu on seurausta vetkuttelusta lentokenttään liittyvissä päätöksissä.

– Kun tämä ratkaisu lentokentän omistuksesta ja hinnoittelusta on viipynyt, niin toimijat tietysti vetävät omia johtopäätöksiään.

– Meillä ei ole ollut mahdollisuutta neuvotella tarkasta yhteistyösopimuksesta Ryanairin kanssa, jonka takia tällainen ratkaisu on heiltä tapahtunut.

Viialaisen mukaan lennot ovat olleet täysiä eikä Lappeenrannasta puutu asiakkaita, vaan lentoja.

40 000 matkailijan menetys olisi isku alueen taloudelle

Maakuntajohtajan mukaan tilanteeseen on nyt reagoitava ja sopeuduttava.

– Meillähän on nyt jälleen kerran neuvottelut loppusuoralla ja elinkeinoelämä on vedonnut muun muassa ministeri Anne Berneriin (kesk.) alkuviikosta.

– Jos nyt menetetään 40 000 matkailijaa vuositasolla, niin se onhan se aluetalouteen suonenisku, joka on vältettävä.

Viialaisen mukaan Ryanairin päätös ei kuitenkaan ole kuolinisku Lappeenrannan lentokentälle.

– Päinvastoin, se juuri todistaa, että sen olisi pitänyt olla meidän käsissämme keväällä, kuten alkuperäinen aikataulu oli. Valitettavasti edellinen hallitus ei kyennyt viemään maaliin ratkaisua, joka on ollut Finavian ja meidän puolestamme hyvin pitkälle neuvoteltu.

– Tätä se päättämättömyys tuottaa, maakuntajohtaja näpäyttää.

Finavia on luopumassa Lappeenrannan lentokentän hallinnoinnista, mutta sopimusta kentän siirtymisestä alueen omistukseen ei ole vielä tehty.

Lappeenrannan lentokentälle tarvittaisiin Viialaisen mukaan kuudesta kahdeksaan reittiä, jotta lentotoiminta olisi kannattavaa.