Äänenpainot Fennovoimaa vastaan kovenevat Pietarsaaressa

Kansanedustaja Anna-Maja Henriksson (r.) pistäisi Pietarsaaren Fennovoima-omistuksen myyntiin. Myös valtuuston puheenjohtaja Carola Sundqvist (r.)on samoilla linjoilla. Hän toivoo asiasta avointa keskustelua.

Fennovoima
Ihmisiä puistossa piknikillä.
Ari Vihanta / Yle

Anna-Maja Henriksson mielestä Fennovoima-hanke on liiaksi Venäjä-vetoinen. Henriksson katsookin, että Pietarsaaren seudun kuntien tulisi pyrkiä eroon Fennovoima-omistuksistaan. Pietarsaaren kaupunki on tähän mennessä sijoittanut hankkeeseen 1,6 miljoonaa euroa. Vuoteen 2023 mennessä summa kasvaa arvion mukaan 15 miljoonaan.

Uusikaarlepyy pyrkii puolestaan eroon 800 000 euron sijoituksestaan. Pienemmillä osuuksilla alueen kunnista mukana ovat Kruunupyyn ja Vetelin sähkölaitokset.

Pietarsaaren kaupunginvaltuuston puheenjohtaja Carola Sundqvist toivoo asiasta avointa periaatekeskustelua.

– Mielestäni olisi aiheellista keskustella tästä ja saada periaatepäätös siitä, että halutaanko olla mukana vai ei, koska Fennovoiman hanke on muuttunut hyvin paljon siitä kun lähdimme mukaan vuonna 2007.

Sundqvist olisi Anna-Maja Henrikssonin tapaan halukas laittamaan Pietarsaaren Fennovoima-osuudet myyntiin. Näin on tehnyt myös naapurikaupunki Uusikaarlepyy, joka on tähän mennessä sijoittanut yhtiöön 800 000 euroa. Sundqvist tiedostaa, että helppoa kauppatavaraa osakkuus ei ole.

– Jos osakkeita ei saada myytyä, niin silloin maksamme siitä kuitenkin. Se on vähän monimutkainen juttu. Sen takia haluaisin, että tämä hanke lopetettaisiin nyt.

Valtuusto ei ole tehnyt päätöstä Fennovoimasta

Pietarsaaren kaupunginvaltuusto ei ole tehnyt päätöstä Fennovoiman hankkeeseen osallistumisesta, vaan sitoumukset ovat tulleet kaupungin energiayhtiön kautta.

– Valtuusto on periaatteessa ollut tietoinen asiasta. Joka vuosi kun keskustellaan tulevasta budjetista, niin siinä on ollut, että ostetaan osakkeita. Muistaakseni vuonna 2008 oli kirjoitettu, että satsataan ydinvoimaan. Vaikka päätöstä ei tehty, niin se oli mukana Pietarsaaren energian osuudessa. Jos oli lukenut paperit, niin oli siitä tietoinen. Muistaakseni 4-5 vuotta sitten energialaitoksen johtaja kävi myös kertomassa mihin satsataan, kertoo Sundqvist.

Pietarsaaren koulupuistoon oli kokoontunut torstaina vajaat sata ihmistä ydinvoimaa vastustavalle piknikille. Myös heidän keskuudessaan kaupungin osallistuminen hankkeeseen herätti huolta.

– Olen täällä sen takia, että haluaisin Pietarsaaren kaupungin ottavan vielä kantaa siihen, että olemmeko mukana Pyhäjoen voimalassa vai voisiko siitä vielä perääntyä kun siihen olisi mahdollisuus ilman hirveitä tappioita, joita sieltä on kuitenkin tulossa, sanoi piknikille osallistunut Pirkko Hautamäki.

Jotta valtuusto voisi ottaa kantaa Fennovoima-omistukseen, tulisi siitä tehdä valtuustoaloite.