Median käyttötavat muuttuvat – tubettaminen on yhä suositumpaa

Alle 30-vuotiaat istuvat yhä vähemmän television ääressä. Nuorison joukkopako verkkomedioihin, varsinkin videopalvelu Youtuben äärelle kasvaa. Suosituimpien suomalaistubettajien Youtube-kanavilla on satoja tuhansia seuraajia ja miljoonia videonäyttöjä.

media
Kuvakaappaus J0P:n Youtube-etusivulta.
Yle

Sana "tubettaa" on tunkeutumassa suomen kieleen. Sana tarkoittaa videoiden tekemistä Youtube-videopalveluun. Videoiden tekijä puolestaan on tubettaja. Suosituimmilla suomalaisilla tubettajilla on satoja tuhansia seuraajia.

Jämsästä kotoisin oleva 22-vuotias Eric Savolainen tunnetaan Youtubessa nimellä Lakko (siirryt toiseen palveluun). Hän aloitti peliaiheisten Youtube-videoiden tekemisen vuonna 2011. Videoiden yksinkertainen idea on seurata, kun Savolainen pelaa videopelejä.

Savolainen on tällä hetkellä videopalvelussa 225 000 seuraajaa ja hänen videoitaan on katsottu kymmeniä miljoonia kertoja. Hyvä ja rakentava palaute katsojilta saa jatkamaan videoiden tekemistä.

– Luulen, että ihmisen pitää osata viihdyttää. Video ei saa käydä katsojalle tylsäksi. Teen pelivideoita oma naama edellä. Oman toiminnan ja oman viihdyttämisen kautta, siitä oma suosioni kai rakentuu, Savolainen arvioi.

Ylen uusi palvelu ei ole kuin Youtube

Yleisradio ilmoitti uudesta palvelusta mediasisältöjen tekemiseen ja jakamiseen. Palvelu ei tule olemaan kuin Youtube, korjaa tulevan palvelun pääkuraattori Jan Zapasnik.

– Se on valikoivampi kuin Youtube. Kaikki voivat osallistua, mutta se mikä nousee laajemmin nähtäväksi, on rajatumpaa.

Zapasnik sanoo, että tubettaminen on merkittävää varsinkin nuorten keskuudessa. Hän ei ihmettelisi, vaikka muutamien vuosien kuluessa vanhuksilta vanhainkodeista alkaisi tulla tubetuksen kaltaita sisältöä.

– Ylen uudessa palvelussa halutaan kannustaa muitakin kuin saturoituneita tubettajia mukaan. Kannustetaan mistä tahansa peräkylästä mukaan tekemään omaa juttuaan.

Eric Savolainen odottaa mielenkiinnolla, mitä Ylen uudesta palvelusta seuraa. Suomalainen Youtube-kulttuuri kasvaa muun maailman vauhtiin.

– Ulkomaillahan Youtube on kasvanut mieletöntä vauhtia ja luulen, että Suomi tulee pari vuotta jäljessä Youtube-kulttuurissa. Perinteinen media on vuosien varrella huomioinut tubettajat ja se on hyvä juttu, Savolainen sanoo.

Tubemiitit keränneet paikalle satoja seuraajia

Jyväskylään kokoontuu viikonvaihteessa tubemiittiin henkilötubettajia ja heidän seuraajiaan. Miitissä tubettajat ja seuraajat kohtaavat ja voivat myös jakaa yhteisiä hetkiä sosiaaliseen mediaan. Miitti järjestetään Palokan ABC-asemalla, sillä Tubecon ja S-ryhmä ovat tehneet yhteistyösopimuksen.

Tubettajista paikalle ovat tulossa Lakon (siirryt toiseen palveluun) lisäksi ainakin Soikkuu (siirryt toiseen palveluun) (140 000 seuraajaa, 17 miljoonaa näyttöä), MadCraft (siirryt toiseen palveluun) (10 000 seuraajaa, 1,7 miljoonaa näyttöä), J0P (siirryt toiseen palveluun) (107 000 seuraajaa 17 miljoonaa näyttöä) ja JKokki (siirryt toiseen palveluun) (27 000 seuraajaa, 1,6 miljoonaa näyttöä).

Tubemiittejä on aiemmin järjestetty Oulussa, Lahdessa, Turussa ja Kuopiossa. Niissä paikalla on ollut satoja ihmisiä. 15. elokuuta järjestetään Helsingin Hartwall-areenalla pohjoismaiden suurin Youtube-yhteisön tapaaminen, Tubecon.

Lakkoa ja Jan Zapasnikia haastatteli toimittaja Esko Pulliainen.