Aggressiiviset hanhet karkottavat matkailijat Helsingin edustan saarilta

Valkoposkihanhien kasvanut määrä aiheuttaa harmaita hiuksia Helsingin edustan saarilla toimiville yrittäjille. Ihmiset liikkuvat mieluummin etäällä aggressiivisista hanhista ja kävijämäärät saarilla ovat laskussa.

Kotimaa
valkoposkihanhi1.JPG
Vesa Marttinen / Yle

Helsingin edustalla olevien saarien luodot ovat tänä kesänä houkutelleet kallioilleen tepastelemaan yhä useampia valkoposkihanhia. Vielä pari vuosikymmentä sitten valkoposkihanhi oli vain Suomen eteläosien ylitse toukokuussa ja lokakuussa muuttanut hanhilaji, mutta nykyisin hanhilaji on tuttu varsinkin eteläisen Suomen asukkaille. Valkoposkihanhi on rauhoitettu, joten kannan säätely on hankalaa.

Saarien yrittäjille ja yhdistyksille valkoposkihanhien kasvanut nokkaluku tuottaa nyt päänvaivaa. Hanhet jättävät jälkeensä likaisen ympäristön ja kalliot ovat hanhien vierailun jälkeen ulosteen peitossa.

Hanhien lukumäärän kasvu on myös kasvattanut niiden aggressiivista käytöstä. Aggressiivisuus ajaa saarilla vierailevat muualle ja kävijämäärät esimerkiksi Uunisaaressa ovat laskeneet tänä kesänä huomattavasti, kertoo Sveska Ylen haastattelema ravintolayrittäjä Nelly Kärkkäinen.

– Hanhet ovat pelottaneet kävijät saarelta eikä meillä ole mitään aseita rauhoitettua hanhea vastaan, Kärkkäinen sanoo.

Tappaminen ei ole vaihtoehto

Samaan ongelmaan on törmätty myös Liuskasaaressa. Saaressa toimivan yhdistyksen vastaavan Pia Grönholmin mukaan ongelmaan olisi pitänyt puuttua aikaisemmin.

– Nyt hanhet ovat rohkeampia ja röyhkeämpiä, emmekä voi asialle mitään, niin kauan kuin hanhia suojellaan, Grönholm sanoo.

Ympäristökeskuksessa työskentelevän Erkki Makkosen mukaan hanhien tappaminen ei ole vaihtoehto, sillä Eu:n lintudirektiivi kieltää sen.

– Sen sijaan esimerkiksi aitojen pystyttäminen tai koirien pitäminen saarella saattaisi toimia ratkaisuna, Makkonen sanoo.

Lue Svenska Ylen juttu tästä.