Heinäkuussa hukkui 18 ihmistä – joukossa kolme kaksivuotiasta

Viileä kesäsää on vaikuttanut siihen, että heinäkuussa hukkui vähemmän ihmisiä kuin aiempina vuosina.

Kotimaa
Tyhjä uimaranta
Eija Kontio / Lehtikuva

Heinäkuussa hukkui ennakkotietojen mukaan 18 ihmistä, tiedottaa Suomen uimaopetus- ja hengenpelastusliitto (SUH).

Hukkuneista 12 oli miehiä ja kuusi naisia. Puolet hukkuneista oli yli 60-vuotiaita, mutta joukossa oli myös kolme kaksivuotiasta lasta.

SUH:n mukaan useita pieniä lapsia on hukkunut tänä vuonna uima-altaaseen tai kylpytynnyriin pudottuaan. SUH vetoaa tiedotteessaan uima-altaiden tai vastaavien omistajiin, jotta he estäisivät pienten lasten kulun niihin.

Kuluneen heinäkuun aikana hukkui vähemmän ihmisiä kuin viiden edellisen vuoden heinäkuussa. Hukkumisten määrä väheni selvästi viime vuoden heinäkuusta, jolloin hukkui 33 ihmistä.

Viileä sää ja vesistöjen tavallista kylmempi lämpötila ovat vaikuttaneet siihen, että hukkuneita oli vähemmän kuin aiempina vuosina, SUH:n toiminnanjohtaja Kristiina Heinonen arvioi liiton tiedotteessa.

Hukkumisista kuusi tapahtui vesiliikenteessä, neljä uidessa ja neljä veteen putoamisen seurauksena. Neljässä tapauksessa hukkumiseen johtaneet syyt eivät ole selvillä. Heinosen mukaan pelastusliivit olisivat voineet pelastaa useamman ihmisen hengen kuluvan kesän aikana.

Suomessa on tänä vuonna hukkunut heinäkuun loppuun mennessä 65 ihmistä. Viime vuonna tammi–heinäkuussa hukkui 98 ihmistä.