Talvivaaran kaivoksella on uskoa valtioon: "Toivon, että meillä on nyt aikaa tehdä asiat oikein ja huolella"

Valtionyhtiö Terrafame Mining Oy ostaa Talvivaaran kaivosyhtiön toiminnan Sotkamossa. Työntekijöille valtion päätös tuo uskoa tulevaisuuteen, kunnassa uutinen ei yllättänyt.

Talvivaara
Työntekijä Talvivaaran porttien sisällä.
Miia Roivainen / Yle

Valtion päätös ottaa Talvivaara haltuunsa ei tullut yllätyksenä Sotkamon kunnanjohtaja Petri Kauppiselle.

– Tämä oli odotettu uutinen. Taustalla olevia asioita on seurattu pitkään ja tämä on looginen jatkumo niille, Petri Kauppinen kertoo.

Talvivaara on palkkaamassa yli sata uutta työntekijää kaivosalueelle, ja määrä alkaa olla samaa luokkaa kuin vuosi sitten ennen Talvivaara Sotkamo Oy:n konkurssia. Kunta ei silti ole laskenut mitään kaivosyhtiön varaan.

– Talvivaara ei ole ollut sellainen, että Sotkamo oman kuntasuunnittelun sille perustaisi. Mutta verotulot ovat meille niin tärkeitä, että tämä on väistämättä meille hyvä uutinen, Kauppinen sanoo ja viittaa työllisyyteen.

Talvivaaran ympäristörikosasian oikeudenkäynti alkoi tällä viikolla ja kestää arvioiden mukaan pari kuukautta. Kauppisen mukaan viranomaisten tulee mahdollistaa toiminnanharjoittajan pitkäjänteinen toiminta.

Mutta verotulot ovat meille niin tärkeitä, että tämä on väistämättä meille hyvä uutinen.

Petri Kauppinen

– Kyllä jatkossakin on tärkeää, että viranomaiset toimivat siten, että toiminnanharjoittaja pysyy omaa toimintaansa harjoittamaan erilaisten muuttuvien olosuhteiden mukaan. Kaivostoiminta myöskin Suomessa on mahdollista tehdä ympäristöystävällisesti – ja ympäristöystävällisemmin.

– Valvonnan pitää olla sillä tasolla, että toiminnanharjoittaja voi luottaa siihen, että asiat etenevät, Sotkamon kunnanjohtaja Petri Kauppinen sanoo.

Aiemmin keväällä Talvivaaran kaivoksesta hierottiin kauppoja brittiläisen yrityksen kanssa, mutta neuvottelut lopetettiin tuloksettomina. Onko valtio parempi omistaja, kuin joku muu, esimerkiksi ulkomainen yhtiö?

– En voi verrata. Odotuksena on se, että valtio voi irrotautua, jos kaivostoiminta käynnistyy odotetusti, Kauppinen sanoo.

Konkurssin jälkeen on ollut nousua ja laskua

Talvivaaran kaivosalueella työskentelevä pääluottamusmies Jukka Vetola pitää valtion ratkaisua oikeana. Kaivoksella luotetaan tulevaan.

– Ratkaisu oli suoraselkäinen. Näillä metallin maailmanmarkkinahinnoilla ulkopuolisen toimijan löytäminen olisi ollut tässä tilanteessa vaikeaa, mutta tulevaisuudessa mahdollista.

– Ehkä tämä valtion omistajuus on pitkäjänteisempää. Toivon, että meillä on nyt aikaa tehdä asiat oikein ja huolella, Vetola kertoo.

Viime marraskuussa tehdyn konkurssin jälkeinen aika on hänen mukaansa ollut vaihtelevaa.

On ollut nousuja ja laskuja, ja aikaan on mahtunut monenlaisia kuvioita ja käänteitä. Tämä uutinen tuo vakautta ja saamme keskittyä olennaiseen eli kaivostoimintaan.

Jukka Vetola

– On ollut nousuja ja laskuja, ja aikaan on mahtunut monenlaisia kuvioita ja käänteitä. Tämä uutinen tuo vakautta ja saamme keskittyä olennaiseen eli kaivostoimintaan.

Valmisteluja on tehty jo jonkin aikaa

Vaikka tieto valtionyhtiö Terrafamen siirtymisestä Talvivaaran omistajaksi tuli tänään perjantaina työ- ja elinkeinoministeriöltä, on Talvivaarassa valmistauduttu jo jonkin aikaa louhinnan aloittamiseen.

– Nytkin siellä tehdään ajoramppeja ja ajetaan kalustoa asemiin. Vaikka virallista kantaa ei olekaan ollut, niin olemme tehneet valmistavia toimenpiteitä. Kaivosalueen sisäpuolella on oltu toiveikkaita, että tämä etenee maaliin.

Kaivosalueella odotellaan töiden alkua ja uusia työntekijöitä. Tulevaisuutta on muutoin vaikea arvioida sen suhteen, että kaivos on valtion omistuksessa.

– Kaivostoiminta on ollut seis nyt jo lähes kaksi vuotta, mutta uskomme vakaasti, että hommat kyllä sujuvat. Osa uusista työntekijöistä on vanhoja tuttuja.