Huhtasuon uusi koulu on kuin monta pientä koulua yhden katon alla

Huhtasuolle valmistunut yhtenäiskoulu otetaan käyttöön ensi viikolla. Samalle alueelle asettuu neljä eri koulua ja päiväkoti.

koulut
Yhtenäiskoulun pihamaa Huhtasuolla.
Jarkko Riikonen / Yle

Huhtasuon yhtenäiskoulu Jyväskylässä on valmistunut ja se otetaan käyttöön ensi viikolla. Huhtasuon yhtenäiskoulun ja päiväkodin alueella liikkuu päivittäin noin tuhat lasta ja noin 200 henkilökunnan edustajaa.

Henkilökunta on ollut alusta lähtien mukana koulukeskuksen suunnittelussa.

– Käyttäjien toiveita on otettu huomioon suunnittelussa. Tilat ovat todella upeat ja modernit, kertoo yhtenäiskoulun rehtori Kirsi Ruoppila.

Elinkaarimallilla syntynyt yhtenäiskoulu

Yhtenäiskoulun katon alle asettuu kaksi erityiskoulua sekä alueen suuri ala-aste ja yläaste. Luokkahuoneet on suunniteltu joustaviksi, jotta niitä voidaan käyttää tarpeen mukaan. Tiloihin voi kokoontua useampi luokkaryhmä, useamman opettajan opetettavaksi.

Koulukirjoja laatikossa.
Koulukirjat odottavat oppilaita. Jarkko Riikonen / Yle

– Rakennuksessa on pieniä kotipesiä ja siipiä, sakaroita, vähän kuin pieniä kouluja ison rakennuksen sisällä. Näin suuri talo on varsin kodinomainen, Ruoppila sanoo.

Noin 50 miljoonaa euroa maksanut koulukeskus on rakennettu niin sanotun elinkaarimallin mukaisesti. Kaupunki lunastaa koulukeskuksen rakentajayhtiö YIT:ltä 20 vuoden kuluessa.

– Rakentajayhtiö on se, jonka kanssa arjen kiinteistöasioita käydään läpi. Isossa kiinteistössä on myös kaksi eri siivousfirmaa, kertoo Ruoppila.

_Huhtasuon yhtenäiskoululla vieraili toimittaja Tenho Tornberg. _