Perussuomalaiset saivat oman aateopistonsa

Perussuomalaisten uusi opintokeskus aloittaa syksyllä aateseminaarit. Tärkeimpiä teemoja ovat maahanmuutto ja pakolaisuus. Opinahjon tarkoitus on jämäköittää perussuomalaista arvomaailmaa Suomessa.

Kotimaa
Perussuomalaisten puoluetoimisto.
Perussuomalaisten opintokeskus on järjestänyt kursseja muun muassa puoluetoimistolla Helsingissä.Yle

Perussuomalaisten oma opintokeskus Pekasus aloitti toimintansa vuoden alussa. Puoluesihteeri Riikka Slunga-Poutsalo kertoo, että kysyntää on ollut. Perussuomalaiset ovat viimeinen suuri puolue, joka on saanut oman opintokeskuksen

– Perussuomalaiset haluavat oppia, miten kunnat toimivat ja millaista on kokoustekniikka. Omaa opintokeskusta on toivottu pitkään, sanoo Slunga-Poutsalo.

Pekasus on kurssittanut perussuomalaisia puoluetoimistolla ja Keski-Suomessa Saarijärven Rauhalassa. Koulutukseen on osallistunut 300-350 henkilöä.

Suomalaista työtä ja historiaa

Opintokeskuksen rehtori Lasse Lehtinen oli perjantaina vetämässä Suomen historia -aiheista opintoretkeä. Retkellä tutustuttiin suomalaisen työn historiaan Luostarinmänen käsityöläismuseossa ja Turun Linnassa.

Lehtinen on varatuomari, Kannuksen kaupunginvaltuuston jäsen ja oikeustieteen tohtori. Se näkyy opetuksen sisällössä.

– On pidetty kursseja perheoikeudesta, järjestötyöstä ja kunnallisesta toiminnasta. Syksyllä aloitetaan uudet aateseminaarit, joissa painotetaan perussuomalaista aatetta, kertoo Pekasus-opintokeskusen rehtori.

Mitä tämä käytännössä tarkoittaa?

– Maahanmutto ja pakolaisuus ovat aika keskeisiä teemoja, kuten perussuomalaisten politiikassa yleensäkin, Lehtinen lupaa.

Opintokeskus ei ideoi puolueen ohjelmaa

Tiedossa ei ole vielä, ketkä ovat ne suuret gurut, jotka aateseminaaria vetävät. Opintokeskus ei ideoi puolueen ohjelmaa, vaan ohjelma tulee puoluetoimistolta.

Opintokeskuksien tarkoitus on kouluttaa perussuomalaista järjestöväkeä ja jämäköittää perussuomalaista aatemaailmaa. Omasta kansanopistostosta perussuomalaiset eivät haaveile, vaikka keskustalla on ollut Alkio-opistonsa ja SDP:llä Työväen Akatemia.

– Ei ole semmoiseen tarvetta, eikä kansanopistolupia ole kovin helppo saada, sanoo Pekasus Opintokeskuksen rehtori Lasse Lehtinen.

Haaveissa ei ole myöskään perussuomalaisten lapsi- ja nuorisotoiminnan aloittaminen.