Syöpäriski kasvaa: Naiset jättävät osallistumatta kohdunkaulan syöpäseulontoihin

Joka vuosi iso joukko suomalaisnaisia jättää osallistumatta ilmaiseen kohdunkaulan syövän seulontatutkimukseen. Eniten laistajia on alle 40-vuotiaissa naisissa. Samalla riski sairastua kohdunkaulan syöpään kasvaa.

terveys
Kutsu
Minna Rinta-Tassi / Yle

Edes kotiin lähetetty kutsu, kellonaika ja maksuton seulonta eivät saa kaikkia naisia osallistumaan kohdunkaulan syövän seulontoihin. Jo varattuja aikoja jätetään myös peruuttamatta.

Erityisen laiskasti joukkotarkastuksiin osallistuvat alle 40-vuotiaat suomalaisnaiset, joista vain noin puolet käy kotikunnan järjestämässä seulonnassa. Keskimäärin niihin osallistuu noin 70 prosenttia kaikista kutsutuista.

Unohdus, tietämättömyys ja välinpitämättömyys.

Ahti Anttila

Syitä jättää menemättä on monia.

– Unohdus, tietämättömyys ja välinpitämättömyys. Naiset voivat mainita syyksi myös kiireen tai hänestä on otettu hiljattain Papa-näyte muualla gynekologisen tutkimuksen yhteydessä, sanoo Suomen syöpärekisterin yhteydessä toimivan, joukkotarkastusrekisterin tutkimusjohtaja, dosentti Ahti Anttila.

– Merkitystä on myös koulutuksella. Korkeasti koulutetut käyvät seulonnoissa muita enemmän, hän lisää.

Viime vuosina osallistumisaktiivisuus on heikentynyt, ei suinkaan parantunut. Anttilan mielestä tilanne on huolestuttava ja myös kunnilla on paljon petrattavaa seulontakäytännöissä.

– Kuntien välillä on suuria eroja, kukaan ei oikein valvo seulontakäytäntöjä. Kaikissa kutsuissa ei ole valmiiksi näytteenottoaikaa, mikä vähentää heti osallistumista. Tieto ajan muuttamisen mahdollisuudesta saattaa puuttua ja harva kunta lähettää uusintakutsun, jos seulontaan ei tullakaan.

Kutsun saa yli 200 000 naista

Suomessa kohdunkaulan syövän seulonnat aloitettiin 1960-luvulla. Nykyisin tutkimukseen kutsutaan vuosittain 250 000 suomalaisnaista. Kutsu lähetetään kotiin kaikille 30 vuotta täyttäneille ja sen jälkeen aina viiden vuoden välein 60-vuotiaaksi saakka. Joissakin kunnissa seulontoja järjestetään myös 25-vuotiaille ja 65-vuotiaille naisille.

Vähäinen osallistuminen seulontoihin ja syövän riskitekijöiden yleistyminen nuorilla naisilla näkyvät aiempaa korkeampana syöpätapausten määränä.

– Suuri osa kohdunkaulan syöpään sairastuneista ei ole osallistunut seulontoihin, tutkimusjohtaja Ahti Anttila muistuttaa.

Irtosolunäyte paljastaa syövän esiasteen

Seulonta perustuukohdunkaulalta otettavaan irtosolunäytteeseen. Sen avulla syövän esiasteet voidaan todeta ajoissa ennen varsinaisen syövän kehittymistä. Seulonnalla ehkäistään Suomessa neljä viidestä syöpätapauksesta.

Pienellä vaivalla voi olla suuri hyötyvaikutus.

Ahti Anttila

Ahti Anttila muistuttaa, että muun tutkimuksen yhteydessä otetusta Papa-näytteestä huolimatta joukkotarkastukseen kannattaa aina osallistua.

– Pienellä vaivalla voi olla suuri hyötyvaikutus.

Kohdunkaulan syöpä on maailmanlaajuisesti toiseksi yleisin naisten syöpä rintasyövän jälkeen. Vuonna 2012 maailmassa siihen sairastui arviolta 530 000 ja kuoli noin 270 000 naista. Suomessa todetaan vuosittain 150–160 syöpätapausta ja tautiin kuolee 50–70 naista.

Kohdunkaulan syöpää hoidetaan leikkaus-, säde- ja sytostaattihoidoilla.