Nagasakissa muistetaan atomipommin uhreja

Yhdysvaltojen atomipommi-iskusta Japanin Nagasakiin on kulunut tänään päivälleen 70 vuotta.

Ulkomaat
Naisia rukoilemassa Urakamin kappelissa Nagasakissa aikaisin sunnuntaiaamuna 9. elokuuta 2015.
Kimimasa Mayama / EPA
Seinäkello lopetti toimintansa 2 minuuttia yli yhdentoista 9. elokuuta 1945. Kello on näytteillä Nagasakin atomipommimuseossa.
Seinäkello lopetti toimintansa 2 minuuttia yli yhdentoista seitsemänkymmentä vuotta sitten. Kello on näytteillä Nagasakin atomipommimuseossa.Kimimasa Mayama / EPA

Japanissa muistetaan sunnuntaina toisen maailmansodan loppunäytöksiin kuulunutta Nagasakin ydinpommitusta.

Yhdysvallat pudotti ydinpommin Nagasakiin 9. elokuuta 1945, kolme päivää sen jälkeen kun ydinpommi oli hävittänyt Hiroshiman.

Uusimpien arvioiden mukaan Nagasakin iskussa kuoli noin 87 000 ihmistä. Nagasakin isku on jäänyt pienemmälle huomiolle kuin Hiroshiman pommitus, jossa kuoli noin 140 000 ihmistä.

Muistotilaisuus Nagasakissa alkaa samaan kellonaikaan kuin pommitus tapahtui, eli kello 11:02 paikallista aikaa. Iskun eloonjääneiden ja uhrien omaisten lisäksi tilaisuuteen osallistuu edustajia yli 80:stä maasta.

Lähteet: Yle Uutiset, AFP, Tass