Poliitikkojen törsäilyyn kyllästynyt australialaismies pyytää parlamentin jäseniltä: Maksakaa lasteni loma

Australiassa on paljastunut useita tapauksia, joissa poliitikot ovat ottaneet lapsensa mukaan työmatkoille veronmaksajien kustannuksella.

Ulkomaat

Työväenluokkaiseksi itseään kuvaileva kolmen lapsen isä pyytää Australian parlamentin jäseniä lahjoittamaan rahaa, jotta hänen lapsensa pääsisivät lomalle. Australiassa on paljastunut useita tapauksia, joissa poliitikot ovat ottaneet lapsensa mukaan työmatkoille veronmaksajien kustannuksella. Se on suututtanut Stephen Callaghanin New South Walesista.

– Olen niin suuttunut kaikkiin näihin poliitikkoihin, jotka kuvittelevat, että on hyväksyttävää kuljetella lapsiaan businessluokassa lomille, hän sanoo Australian yleisradioyhtiö ABC:lle (siirryt toiseen palveluun).

– Ymmärrän, että heillä on työkuluja, mutta tämä on kyllä rajojen koettelua.

Törsäilevien poliitikkojen joukossa on muun muassa työväenpuolueen johtohahmo. Hän lensi Sydneystä Uluruun, Keski-Australiassa sijaitsevalle kivimuodostumalle, joka on Australian tunnetuimpia nähtävyyksiä. Virallisesti Tony Burke tapasi matkalla kansallispuiston edustajia. Epävirallisesti hän otti mukaansa perheensä ja maksatti 12 000 Australian dollarin eli reilun 8 000 euron laskun veronmaksajilla.

Opetusministeri puolestaan lennätti itsensä ja kolme perheenjäsentään Adelaidesta Sydneyyn uudenvuodenpäivänä, ja liittovaltion rahastonhoitaja otti perheensä mukaan työmatkalle Perthiin. 3 700 ja 6 000 euron laskut maksatettiin nekin veronmaksajilla.

Stephen Callaghan on nyt aloittanut internetissä rahankeräyksen Please Pay For My Kids Holiday (siirryt toiseen palveluun). Se on suunnattu liittovaltion poliitikoille.

– Tietooni on tullut, että monet teistä ovat käyttäneet veronmaksajien rahoja lennättääksenne lapsianne lomille, katsomaan ilotulitusta, retkille ja ulkomaanmatkoille, Callaghan kirjoittaa rahankeräyssivullaan.

– Olisin kiitollinen, jos voisitte lahjoittaa rahaa keräykseeni, jotta minunkin lapseni pääsisivät lomalle.

Callaghan haluaisi viedä lapsensa Uluruun. Hän ei pyydä rahaa tavallisilta australialaisilta, mutta yli 40 ihmistä on parissa päivässä osallistunut keräykseen. Suuri osa lahjoittajista on Callaghanin tavoin kyllästyneitä poliitikkojen käytökseen.

– Aion tehdä lahjoituksestani verovähennyksen, yksi lahjoittajista kirjoittaa verkkosivustolla.

Callaghanin perhelomaa varten on nyt lahjoitettu 761 dollaria eli 514 euroa. Poliitikoilta ei lahjoituksia ole vielä irronnut. Esimerkiksi Tony Burkesta ei ole kuulunut pihahdustakaan, Callaghan kirjoittaa keräyssivustollaan.

Lähteet: AFP