Koe uusi yle.fi

Poliisin ja mielenosoittajien välillä ammuskelu Fergusonissa Michael Brownin kuoleman vuosipäivänä

Sunnuntaina tuli kuluneeksi vuosi siitä, kun poliisi ampui aseistautumattoman mustan nuorukaisen Michael Brownin kuoliaaksi Fergusonissa.

Ulkomaat
Poliisi tutkii ohiajaneesta autosta tehtyä ammuskelua Yhdysvaltain Fergusonissa 9. elokuuta.
Poliisi tutkii ohiajaneesta autosta tehtyä ammuskelua Yhdysvaltain Fergusonissa 9. elokuuta.Scott Olson / Getty Images / AFP

Ainakin kaksi ihmistä on haavoittunut ammuskelussa Yhdysvaltojen Fergusonissa myöhään sunnuntai-iltana paikallista aikaa, Fergusonin poliisi kertoo.

Toisen haavoittuneen tila on kriittinen ja hänet on viety sairaalaan leikattavaksi, poliisi kertoo. Poliisin mukaan haavoittunut oli avannut tulen poliisia kohti. Toinen haavoittunut on poliisi, joka oli saanut kasvoihinsa haavoja häneen osuneesta tiiliskivestä.

Fergusonin poliisin mukaan poliisi oli joutunut kovan tulituksen kohteeksi ja vastannut siihen. AFP:n toimittajan mukaan hän on kuullut yli 20 laukausta.

Sunnuntaina tuli kuluneeksi vuosi siitä, kun poliisi ampui aseistautumattoman mustan nuorukaisen Michael Brownin kuoliaaksi Fergusonissa. Brownin kuolinpäivää muisteltiin rauhanomaisissa kokoontumisissa ja rukoushetkissä sunnuntaina. Hiljaisen hetken jälkeen muistelijat marssivat Fergusonin halki kohti kirkkoa, mutta marssi keskeytyi ammuskeluvälikohtaukseen. Yksi ihminen haavoittui. Poliisin mukaan ei ollut varmaa, liittyikö ammuskelu vuosipäivään.

Päivän päätteeksi tunnelma kaupungissa on kiristynyt. Mielenosoittajat ovat rikkoneet kaupanikkunoita ja tukkineet West Florissant Streetin liikenteeltä. Kyseinen katu oli viime kesän mellakoiden päänäyttämö.

Poliisi on paikalla mellakkavarusteissa ja panssaroiduissa ajoneuvoissa.

Lähteet: AFP, Reuters, AP