Metsästyskausi alkaa kyyhkyllä

Sepelkyyhky on perinteinen riistalintu. Sitä metsästää pieni mutta tehokas joukko.

sepelkyyhky
Sepelkyyhky
Raine Martikainen / Yle

Sepelkyyhkyä metsästetään Euroopassa runsaasti. Suomessa metsästys on vielä verraten pienimuotoista, mutta sem suosio on kasvussa.

Sepelkyyhkyn metsästys on kulttuurimaiseman metsästysmuoto. Linnut metsästetään peltojen laidoilta tai metsiköistä peltojen läheisyydestä. Sepelkyyhkysaalis on vuosittain jopa yli 200 000 lintua.

Sepelkyyhky pesii yhä useammin taajamien ja asutusten läheisyydessä. Se on tänä päivänä tavallinen näky pihapiireissä ja puutarhoissa. Sepelkyyhkyn suuret kannat sekä helpot metsästysjärjestelyt ovat kasvattaneet kyyhkynmetsästyksen suosiota.

Sepelkyyhkyn metsästysaika jatkuu lokakuun loppuun asti. Valtaosa kyyhkysaaliista saadaan kuitenkin heti kauden alussa. Sepelkyyhkyt lähtevät muuttoon jo syyskuussa, jolloin myös metsästäjien mielenkiinto siirtyy muuhun pienriistaan kuten sorsiin, jäniksiin ja metsäkanalintuihin.