Koulut alkavat – Asiantuntijan viisi vinkkiä ekaluokkalaisten vanhemmille

Tällä viikolla yli 60 000 uutta ekaluokkalaista aloittaa koulutaipaleensa. Monia oppilaita ja vanhempia koulun aloittaminen voi jännittää. Aamu-tv:ssä vieraillut Mannerheimin Lastensuojeluliiton auttavien puhelin- ja nettipalveluiden päällikkö Tatjana Pajamäki kertoo, miten lasta kannattaa auttaa koulutiellä alkuun.

Ylen aamu
Tatjana Pajamäki
Koulun alku on jännittävää paitsi lapsille myös lasten vanhemmille. Mannerheiminm Lastensuojeluliiton auttavien puhelinpalveluiden päällikköTatjana Pajamäki kertoo, että eniten vanhemmat ovat huolissaan ujoista ja syrjäänvetäytyvistä lapsista.

Kannusta koulunkäynnissä

Lapselle on tärkeää, että hänelle muodostuu myönteinen kuva itsestään oppijana. Tämän vuoksi koulua ei pitäisi käyttää uhka- tai kasvatuskeinona, johon kohdistetaan ikäviä tunteita. Myöskään vanhemman negatiivisia koulukokemuksia ei pitäisi siirtää lapselle, jotta hän saisi muodostaa oman myönteisen suhteen kouluun.

Rutiinit auttavat alkuun

Koulunsa aloittavalle lapselle kaikki on uutta, jolloin olisi hyvä ennakoida mahdollisimman paljon asioita etukäteen. Pajamäen mukaan ekaluokkalaisia monesti jännittää eniten, kuinka he selviävät itsenäisesti koulussa. Aamupalasta ja koulumatkasta lähtien kaikki pitäisi olla lapselle selvää, jotta hän voisi keskittyä koulunkäyntiin. Koulupäivän jälkeinen ohjelma pitää tehdä lapselle myös selväksi.

Aikuisen seuraa iltapäiville

Suuri osa lasten vanhemmista työskentelee iltapäivisin, kun lapset pääsevät koulusta. Pajamäen mukaan tämä on ymmärrettävää, mutta lapset kaipaavat turvallisen aikuisen seuraa myös iltapäivällä. Esimerkiksi iltapäiväkerhon ohjaajan kanssa lapsi pääsee jakamaan kokemuksiaan heti koulupäivän jälkeen. Pitkien aikojen viettäminen ilman aikuisen seuraa ei Pajamäen mukaan ole lapsen kehitykselle eduksi.

Ole läsnä lapsen elämässä

Pajamäen mukaan ekaluokkalaisen maailma avautuu vanhemmille, jos he ovat läsnä lapsen arjessa. Tämä kuitenkin vaatii vanhemmilta sitä, että lapsille jää ”väljää aikaa”. Tällöin lapsi voi jakaa vanhemmille myös kipeimmät asiat.

Tarkkaile lapsen käytöksen muutoksia

Lapsen suurimmat pelot koulussa koskevat kavereiden saamista ja porukan ulkopuolelle jäämistä. Päällikkö Tatjana Pajamäen mukaan vanhempien pitää olla herkkinä lasten käytösten muutoksille. Lapset häpeävät kiusaamistaan ja monesti asiasta viestitään tiuskimalla kouluun liittyvissä asioissa.