Koulutyö alkoi jo – Noora lähti ekaluokalle Luppakorvan kanssa

Isompien sisarusten vanavedessä on helppo lähteä koulutielle eikä vanhempiakaan jännitä lukuvuoden alkaminen enää kuten esikoisen aikaan. Kaikkosen perheessä koulutaipaleelle on lähtenyt nyt kolmas viidestä lapsesta.

Kotimaa
Koululainen.
Ekaluokkalainen Noora Kaikkonen.Riikka Rautiainen/ Yle

Repussa uusien lyijykynien ja pyyhekumien joukossa on pehmokoira, joka on ristitty Luppakorvaksi. Lelukoiran läsnäolo tuo turvaa pienen koululaisen ensimmäiseen koulupäivään, mutta Noora Kaikkonen aikoo pitää koiran visusti repussaan.

– Luppakorva lähtee kouluun, koska se on mun kaveri, sanoo Noora ja sulkee repun päättäväisesti.

Pienet koululaiset ovat jälleen liikkeellä ja heidän määränsä kasvaa sitä mukaa, kun koulutyö alkaa lopuissakin kunnissa. Lapissa peruskoululaisten ja lukiolaisten lukuvuosi alkoi maanantaina Keminmaassa, Torniossa ja Pelkosenniemellä.

Hyvissä ajoin valmiina

Koulutaipaleen alku on jännittänyt Nooraa sen verran, että hän on laittanut itsensä valmiiksi kaksi tuntia ennen lähtöä. Vanhemmat sisarukset Milla ja Minttu ovat seuranneet ekaluokkalaisen intoa hymyillen.

Isosiskoista on ollut kuitenkin hyötyä, sillä he ovat opettaneet Nooralle "äikkää ja matikkaa". Moni kirjain ja numero on tullut sisarusten myötä tutuksi ja ekaluokkalaiselta sujuu myös oman nimen kirjoittaminen.

– En mä usko, ettäkaikki taidot on kadonneet kesän aikana, luonnehtii Noora.

Isä ja lapset menossa koulutielle.
Ekaluokkalaista Nooraa ovat koulutielle saattamassa isä Sami sekä pienemmät sisarukset Oona ja Veeti.Riikka Rautiainen/ Yle

Kaikkosen viisilapsisessa perheessä on nyt enemmän koululaisia kuin päiväkoti-ikäisiä, sillä kotiin jäävät enää viisivuotias Oona ja neljävuotias Veeti. Ensimmäisenä koulupäivänä myös pienimmät lapset pääsevät saattamaan isompia.

– Tämä viikko on kesälomaa ihan sen takia, että pääsen viemään Nooran kouluun ja pienilläkin on vielä lomaa päiväkodista, toteaa Sami Kaikkonen.

Omatoiminen viisikko

Kaikkosen perheessä pienimpien päivärytmiä lähdettiin kääntämään koulun ja päiväkodin alkua ajatellen hyvissä ajoin, mutta isompien kohdalla se ei ole sujunut yhtä helposti.

Vanhemmilla ei ole kuitenkaan mitään syytä olla huolissaan, sillä lapset ilmestyvät yksi toisensa jälkeen aamupalalle eikä kenelläkään tule hoppua ennättää matkaan.

– Noora on toimelias ja tosi reipas lähtijä, mutta on kyllä kaksi vanhempaakin reippaita, Sami Kaikkonen tähdentää.

Omatoimisilta menijöiltä vaikuttavat myös päiväkoti-ikäiset, sillä lähtöhetkellä vanhemman apua ei tarvita takkien eikä kenkien kanssa. Pienin on myös lähdössä isompien tavoin liikkelle pyörällä, mutta tähän isä pistää stopin ja houkuttelee alle kouluikäiset matkaan kävellen.

– Nyt kannattaa liikenteessä hiljentää vauhtia, kun siellä on pieniä koululaisia. Lapsistahan ei koskaan tiedä, mitä he keksivät ja voivat vaikka syöksyä tielle, varoittaa Kaikkonen.