Vanha keikkajuliste toi muistot pintaan: "Varmaan ne olisivat tähden minusta halunneet"

Nuoren laulajattaren kuva koristaa eläkeläisnaisen seinää. Kuvassa ei ole kuka tahansa vaan nainen itse.

ilmiöt
Sisko Ohtonen esittelee vanhaa keikkajulistetta, jossa hän itse on.
Miia Roivainen / Yle

Keikkajulisteeseen merkattu päivämäärä on 47 vuoden takainen. Juuri tuota Kuusamon-keikkaa ei nainen muista, mutta kultaiset muistot tulvivat mieleen.

– Minä lauleskelin nuoruusvuosina. Juliste oli kauan minulta kadoksissa, mutta se löytyi tuttavan kotitalon vessan seinästä.

– Kyllähän se nostalgisia tunteita herätti, siitä on kuitenkin kohta 50 vuotta aikaa.

Julisteessa lukee Siskon sijaan Anne-Marie. Nuori tyttö sai aikoinaan taiteilijanimen, jonka tausta on hämärän peitossa.

– Se oli toisten keksimä nimi. Eihän Sisko kuulostanut siihen aikaan yhtään miltään. Se ei ollut cool nimi. Ehkä minä näytin vähän Anne-Marielta.

Siskosta tuli Anne-Marie

Edelleenkin laulua harrastava nainen täyttyi tunteista nähdessään julisteen pitkästä aikaa.

– Voi tokkiisa, talvikeikoilla kuljettiin autolla, joka kulki petrolilla. Se haisikin niin hirveän pahalle ja saattoi tehdä tenät. Lämmityslaite ei toiminut ja minulla oli huopatossut jalassa ja kelsiturkki päällä, etten vaan vilustuttaisi itseäni.

Sisko, tai siis Anne-Marie, ehti laulajan urallaan kiertää monia lavoja. Kaukaisin reissu oli kainuulaistytölle Evijärvellä. Pohjoisessa laulajatar kolusi esimerkiksi Ruhtinaansalmen, Kuivaniemen, Tornion, Raahen ja Vaalan.

Eihän Sisko kuulostanut siihen aikaan yhtään miltään. Se ei ollut cool nimi. Ehkä minä näytin vähän Anne-Marielta.

Sisko Ohtonen

– Veljeni kertoi, että yksi porukka hakee nuorta solistia. Menin koelauluihin Lehtikankaalle, ja siellä oli aikamoinen jono. En muista minkä laulun lauloin, mutta se taisi olla Laila Kinnusta. Laulun jälkeen uruista sanottiin, että jäähän odottelemaan.

Ja niin Siskosta tuli Anne-Marie. Harjoittelun jälkeen nuori nainen oli valmis hyppäämään tanssisolistiksi. Pääsipä Anne-Marie tapaamaan Suomi-iskelmän kirkkaimpia tähtiäkin.

– Muutamia kappaleita muistan. Paula Koivuniemen Perhonen oli yksi, mitä lauloin. Olin lämmitelysolisina usein. Oli Laila Kinnunen, Kirka, Jouko ja Kosti sekä Jukka Kuoppamäki.

Tanssilavoilla pääsi tapaamaan artistien lisäksi tanssijoita ja kuuntelijoita. Yhden porukan Sisko muistaa edelleen.

– Olin hirveän ujo. Minulla oli silloin jo pieni fani-joukko. He olivat Raahesta, kävivät kaikilla keikoillani. Oli ihana nähdä heitä. Nimiä en enää muista, mutta yhden tytön kasvot ovat jääneet mieleen.

"Tituleerasivat Laila Kinnusen jalanjälkiä kulkevaksi laulajaksi"

Anne-Marien laulu-ura jäi loppujen lopuksi lyhyeen. Tarmokas nainen päätti lähteä opiskelemaan, vaikka tanssittajasta olisikin haluttu tähti nimekkään joukon jatkoksi.

– Eihän se pitkään kestänyt. Ajattelin, että ei tämä ole se rahasampo. Pääsin kouluun nuorisonohjaajakoulutukseen, siellä lauloin sitten eri lauluja, Sisko naurahtaa.

Minulla oli silloin jo pieni fani-joukko. He olivat Raahesta, kävivät kaikilla keikoillani.

Sisko Ohtonen

– Varmaan ne olisivat tähden minusta halunneet, kun tituleerasivat Laila Kinnusen jalanjälkiä kulkevaksi laulajaksi. Lehdissä oli minusta juttua. Kipinä oli liian aikainen minulle. Nuori laulaja oli silloin ison haasteen edessä, eikä silloin ollut niitä ihmisiä, jotka olisivat tukeneet. Rankkaa puuhaahan se on, Sisko sanoo vienosti.

Mutta Siskoa ei harmita. Kultaiset muistot ovat tallessa ja nyt julistekin on palannut kotiin.

– Jos Anne-Marie olisi jatkanut ja kunnianhimoa olisi riittänyt, niin voisin olla vielä pinnalla – niin kuin Katri Helena.

– Olisin minä jatkanut, jos olisin halunnut. Kohtalo oli järjestänyt minulle erilaisen polun elämään, ja tähän olen tyytyväinen.