Metsäkanalintujen metsästykseen esitetään alueellisia rajoituksia

Maa- ja metsätalousministeriö on huolissaan metsäkanalintukannoista. Ministeriö esittää rajoituksia ja kieltoja metsäkanalintujen metsästykseen tulevana syksynä.

Kotimaa
Pyy pitää reviriään kuusimetsikössä.
Jari Flin / Yle

Rajoituksiin on ryhdytty, koska metson, teeren ja pyyn esiintymistiheydet ovat noin 15–20 prosenttia viime vuotta alhaisemmat.

Osassa maata riekon kanta on edelleen heikko. Ministeriö esittääkin, että riekon metsästys kiellettäisiin kokonaan Etelä-Pohjanmaan, Keski-Suomen, Keski-Pohjanmaan, Pohjanmaan, Pohjois-Karjalan ja Pohjois-Savon maakunnissa.

Kantojen lasku johtuu suurelta osin kesän kylmistä säistä, jotka ovat vaikeuttaneet lintujen pesimistä. Ministeriön esitys perustuu Suomen riistakeskuksen riistakolmiolaskentojen tuloksiin. Riistakolmiolaskennat tehtiin 25.7.–5.8. välisenä aikana.

Rajoitusesitykset on lähetetty lausuntokierrokselle riistanhoitoyhdistyksille. Lopulliset asetukset on tarkoitus antaa ministeriön mukaan viimeistään 26. elokuuta.

Metso

Metson metsästys kiellettäisiin kokonaan Keski-Suomeen kuuluvissa Kannonkosken, Kinnulan, Kivijärven, Pihtiputaan ja Viitasaaren kunnissa. Muissa maakunnan kunnissa metsästysaikaa lyhennettäisiin ajalle 10.9.–15.10.

Etelä-Pohjanmaan maakunnassa metson metsästysaikaa lyhennettäisiin ajalle 10.9.–15.10. lukuun ottamatta kuntia Isojoki, Jalasjärvi, Karijoki ja Kauhajoki.

Metson metsästysaikaa lyhennettäisiin ajalle 10.–30. syyskuuta Lapin maakuntaan kuuluvissa Kemin, Keminmaan, Simon, Tervolan ja Tornion kunnissa sekä Pohjois-Pohjanmaan maakuntaan kuuluvissa Alavieskan, Haapajärven, Kalajoen, Nivalan, Pyhäjärven, Reisjärven, Sievin ja Ylivieskan kunnissa. Metsästysaikaa lyhennettäisiin myös Keski-Pohjanmaan ja Pohjanmaan maakunnissa.

Metson metsästys kiellettäisiin myös Pohjois-Karjalan maakuntaan kuuluvissa Outokummussa ja Polvijärvellä sekä Varsinais-Suomessa. Pohjois-Savon maakunnissa metsästys kiellettäisiin lukuun ottamatta kuntia Rautavaara, Sonkajärvi ja Vieremä ja samoin Uudenmaan maakunnassa lukuun ottamatta kuntia Askola, Lapinjärvi, Loviisa, Myrskylä, Mäntsälä ja Pukkila.

Teeri

Teeren metsästysaika lyhennettäisiin välille 10.–30. syyskuuta Keski-Suomen maakunnassa ja Pohjois-Pohjanmaan maakuntaan kuuluvissa Alavieskan, Haapajärven, Kalajoen, Nivalan, Pyhäjärven, Reisjärven, Sievin ja Ylivieskan kunnissa.

Metsästysaikaa lyhennettäisiin aikavälille 10.9.–15.10. Keski-Pohjanmaan ja Pohjanmaan maakunnissa. Etelä-Pohjanmaan maakunnista metsästysajan lyhentäminen ei koskisi Isojoen, Jalasjärven, Karijoen ja Kauhajoen kuntia. Satakunnan Honkajoen, Jämijärven, Kankaanpään, Karvian, Merikarvian, Pomarkun, Porin ja Siikaisten kuntia lyhentäminen ei myöskään koskisi. Pirkanmaan maakunnasta metsästysaikaa ei lyhennettäisi välille 10.9.–15.10. Kihniön ja Parkanon kunnissa eikä Pohjois-Savon kuntia Rautavaara, Sonkajärvi ja Vieremä.

Teeren metsästyskausi lyhenisi Etelä-Savon kunnissa Hirvensalmi, Kangasniemi, Mikkeli, Mäntyharju, Pertunmaa ja Puumala sekä Päijät-Hämeen kunnissa Hartola, Heinola ja Sysmä.

Urosteeren metsästystä ei sallittaisi lainkaan tammikuussa 2016.

Pyy

Pyyn metsästyskausi lyhennettäisiin aikavälille 10.–30. syyskuuta Keski-Suomen maakunnassa sekä Pohjois-Pohjanmaan kunnissa Alavieska, Haapajärvi, Kalajoki, Nivala, Pyhäjärvi, Reisjärvi, Sievi ja Ylivieska.

Metsästyskautta lyhennettäisiin aikavälille 10.9.–15.10. Keski-Pohjanmaan ja Pohjanmaan maakunnissa. Etelä-Pohjanmaan maakunnissa metsästyskautta lyhennettäisiin lukuun ottamatta Isojoen, Jalasjärven, Karijoen ja Kauhavan kuntia sekä Pohjois-Savon maakunnassa lukuun ottamatta Rautavaaran, Sonkajärven ja Vieremän kuntia.

Riekko

Riekon metsästys kiellettäisiin kokonaan Etelä-Pohjanmaan, Keski-Suomen, Keski-Pohjanmaan, Pohjanmaan, Pohjois-Karjalan ja Pohjois-Savon maakunnissa.

Metsästys kiellettäisiin Kainuun maakunnassa lukuun ottamatta Suomussalmen kuntaa. Lapin maakunnassa metsästys kiellettäisiin Kemin, Kemijärven, Keminmaan, Pelkosenniemen, Ranuan, Rovaniemen, Sallan, Savukosken, Simon, Tervolan, Tornion ja Ylitornion kunnissa.

Pohjois-Pohjanmaan maakunnassa kielto ei koskisi Kuusamon, Pudasjärven ja Taivalkosken kuntia, joissa metsästysaikaa lyhennettäisiin koskemaan 10.–20. syyskuuta välistä aikaa. Riekon metsästysaikaa lyhennettäisiin samoihin mittoihin myös Posion kunnassa ja Suomussalmen kunnassa.

Riekon metsästysaika lyhenisi myös Lapin maakuntaan kuuluvissa Kittilässä, Kolarissa, Muoniossa ja Sodankylässä. Ylä-Lapissa Enontekiön, Utsjoen ja Inarin kunnissa riekon metsästystä ei rajoitettaisi ollenkaan.