1. yle.fi
  2. Uutiset
  3. Ulkomaat

Kiina yrittää estää talouden äkkijarrutuksen devalvaatiolla

Kiinan devalvaatio on asiantuntijoiden mukaan hienosäätöä, mutta jatkossa juanin arvo saattaa heilahdella aikaisempaa enemmän.

Kuva: How Hwee Young / EPA

Kiinan keskuspankki ilmoitti tänään alentavansa maan valuutan arvoa kaksi prosenttia. Devalvaatiolla haetaan ratkaisua maan vientiongelmiin.

– Länsimaisessa mittakaavassa kaksi prosenttia on vähän, mutta Kiinan toimeksi tämä on selkeä signaali siitä, että he haluaisivat parempaa vientikehitystä. Sieltä on tullut viime aikoina koko ajan huolestuttavimpia vientitietoja, Nordean pääekonomisti Aki Kangasharju sanoo.

Kangasharjun mukaan devalvaatio kertoo myös siitä, että kiinalaiset tahtovat lisätä valuuttakurssin markkinaehtoista määräytymistä. Markkinoilla devalvaatiota on toivottu ja kiinalaiset viranomaiset vastasivat toiveeseen.

Merkittävästä muutoksesta ei ole kyse, vaan Kiinan keskuspankin päätös on Kangasharjun mukaan hienosäätöä ja elvytyspolitiikan jatkoa.

– Kiinan talous on nyt selvässä hidastumisvaiheessa. Tämä on elvytyskeino, jolla Kiina yrittää estää talouden äkkijarrutuksen. Devalvaatio ei saa Kiinan vientiä hurjaan vauhtiin, mutta se ylläpitää ja elvyttää Kiinan taloutta, Kangasharju arvioi. 

Suomen pankin siirtymätalouksien tutkimuslaitoksen tutkimuspäällikkö Iikka Korhonen ei usko, että devalvaatiolla tulisi olemaan suuria vaikutuksia Kiinan vientiin tai tuontiin. Merkittävämpänä hän pitää viestiä siitä, että markkinavoimilla olisi jatkossa enemmän sananvaltaa juanin kurssiin.

– Se merkitsee sitä, että valuutan arvo tulee vaihtelemaan jatkossa aikaisempaa enemmän, Korhonen sanoo Ykkösaamussa.