1. yle.fi
  2. Uutiset
  3. luonto

Värikallion katselulava Hossassa suljettiin

Hossan retkeilyalueella Suomussalmella on värikallion katselulava suljettu sen huonon kunnon vuoksi. Värikallio maalauksineen on suosittu käyntikohde, jota on voinut ihailla katselulavaa pitkin.

luonto
Retkeilijä katselee kalliomaalauksia Hossan Retkeilyalueella, Värikalliolla.
Sini Salmirinne / Yle

Vuonna 1982 rakennetun Hossan värikallion katselulavan turvallisuutta ei enää voida taata, ja lava on nyt jouduttu sulkemaan.

Värikallio kalliomaalauksineen Hossan retkeilyalueella Suomussalmella on suosittu käyntikohde ja arvokas näyte historiaa ja kulttuuria. Somerjärvestä nousevaa kalliota on vuodesta 1982 saakka päässyt katsomaan 80 metriä pitkää katselulavaa pitkin. Katselulava on nyt kuitenkin jouduttu sulkemaan, koska kävijöiden turvallisuutta ei enää voida taata lavan huonon kunnon vuoksi.

Puurakenteinen, ponttonien varassa kelluva rakennelma on palvellut aikansa hyvin. Vuosikymmenet ovat kuitenkin tehneet tehtävänsä, ja vaikka lavaa on säännöllisesti korjattu, kuluneen kesän runsasvetisyys on lopullisesti vienyt lavan sellaiseen kuntoon, ettei kävijöiden turvallisuutta voida enää taata.

Asiakaspalvelupisteisiin, nettiin, someen ja maastoon reitin varrelle on toimitettu tieto asiasta.

Metsähallituksen luontopalvelut hakee parhaillaan rahoitusta Värikallion katselulavan uusimiseksi, samoin kuin muiden arvokkaiden ja suosittujen luontokohteiden rakenteiden korjauksiin ja ylläpitoon.

Värikallioiden katselulava pysyy suljettuna siihen saakka, että se voidaan korvata nykyaikaisella ja kävijöiden turvallisuuden takaavalla rakennelmalla. Kävijöiden toivotaan kunnioittavan "pääsy kielletty" – merkkejä oman turvallisuuden vuoksi.

Lue seuraavaksi