Pohjalaisten tähdenlentobongareiden paras Perseidi-yö on nyt

Vuosittain elokuussa näkyvä Perseidien tähdenlentoparvi on vilkkaimmillaan ensi yönä. Perseidien näkyvyys on esimerkiksi Vaasan ja Seinäjoen tasalla viime vuotta parempi.

Perseidien tähdenlento vuodelta 2013 Kuva: Ursa/Emma Herranen

Pohjalaisen tähdenlentobongarin kannattaa asettua telttapatjalle makuulleen ensi yön pimeimpänä hetkenä ja suunnata katseensa kohti taivaanlakea.

– Perseidejä voi odottaa näkevänsä eniten 12.-13. elokuuta välisenä yönä, vahvistaa tiedottaja, tähtitieteilijä Anne Liljeström tähtitieteellisestä yhdistyksestä Ursasta.

Perseidien meteoriparvi näyttäytyy vuosittain elokuussa. Nimensä se on saanut Perseuksen tähtikuviosta, sillä meteorit näyttävät tulevan sieltä. Tosiasiallisesti tähdenlennot ovat peräisin aurinkoa kiertävän Swift-Tuttle- komeetan jättämästä pölyvanasta.

Viime vuonna täysikuu häivytti kirkkaudellaan tähdenlentoja näkyvistä, mutta nyt kuu on kapea sirppi, joten se ei juurikaan häiritse taivaan tarkkailua.

Perseidien havaitsemisessa voi odottaa menestystä lähinnä Oulun eteläpuolisella alueella, sillä taivas vaalenee pohjoisemmaksi mentäessä vielä tähän aikaan vuodesta. Vaasan ja Seinäjoen tasalla havaitsemisolot ovat Anne Liljeströmin mukaan jo varsin hyvät.

Valokuvausvarusteiksi jalusta ja hyvää onnea

Tähdenlentojen tallentamisesta haaveileva voi samantien unohtaa käsivarakuvauksen.

Yksittäisen tähdenlennon kesto on vain pari sekuntia, joten ilmestyvään tähdenlentoon reagoiva kuvaus ei käytännössä onnistu.

Onnistumisen todennäköisyys kasvaa varustautumalla jalustalla, suuntaamalla kamera taivaalle ja käyttämällä jopa kymmenien sekuntien mittaisia aikavalotuksia.

– Parhaimmillaan tähdenlentoja voi näkyä 50-70 kappaletta tunnissa. Kuvaamalla taivasta pitkillä valotusajoilla on jo toivoa, että tähdenlentoja sattuisi tarttumaan kuvaan, Anne Liljeström neuvoo.

Perseidien tiheys on korkeimmillaan tulevana yönä, mutta tähdenlentojen bongauksessa voi suhteellisen helposti onnistua yöaikaan vielä lähiviikkojen ajan.

Perseidit avaavat vaasalaisharrastajien kauden

Vaasan tähtiyhdistys Andromeda ry:n aktiivit kokoontuvat illan pimennyttyä Meteoriihen observatoriolle Söderfjärdeniin juhlistamaan taivaantarkkailukauden avausta tähdenlentojen merkeissä.

– Perseidit voivat olla todella komeita. Perseidit tunnistaa siitäkin, että niillä saattaa olla punainen pyrstö tai viiru, joka jää hetkeksi näkyviin, puheenjohtaja Kaj Höglund kertoo.

Kaikki aiheesta kiinnostuneet ovat tervetulleita Meteoriiheen tulevanakin yönä, mutta varsinainen avoimien ovien päivä järjestetään 19. syyskuuta. Tuolloin pääsee tutustumaan esimerkiksi Andromeda ry:n uuteen tähtikaukoputkeen, joka saatiin kevään testikäytössä hyviin säätöihin.

– Upeita näytelmiä esimerkiksi revontulten merkeissä on tulossa syksyllä. Leonidien tähdenlentoparvi puolestaan voi olla marraskuussa hyvinkin näyttävä, Kaj Höglund innostaa.