Saimaan aavelaiva yritetään saada ajokuntoon

Blue White Eagle -aluksen kaupat vaativat omistajalta laivan toimittamista Rauhan satamasta telakalle. Laivan omistaja Pekka Sivonen selvittää, kuinka paljon työtä laivan ajokuntoon saattaminen vaatii.

vesikulkuneuvot
Blue White Eagle laiturissa
Yle

Blue White Eagle -laivan omistaja Pekka Sivonen yrittää saada Joutsenon Rauhassa neljä vuotta olleen aluksen ajokuntoon. Sivosen mukaan laivasta on tehty kaupat, mutta kauppojen edellytyksenä on, että laiva luovutetaan telakalle toimitettuna.

Sivonen on yrittänyt saada laivalle hinaajaa, mutta hänen mukaansa kaikki Saimaan hinaajat ovat kiinni puutavaran uitossa.

– Kesän aikana on ollut täysin mahdotonta saada tuota kalustoa irti, kun uitto on parhaimmillaan käynnissä. Lähes 750 tonnia painavan ja ohjauskyvyttömän laivan hinaaminen vaatii jo isompaa kalustoa, toteaa Sivonen.

Ensi viikon aikana Sivonen aikoo selvittää, kuinka paljon töitä aluksen ajokuntoon saattaminen vaatii. Alus voitaisiin erityisluvalla ajaa omilla koneillaan telakalle.

– Sinne on alkuviikosta tulossa sukeltajat tarkastamaan laivan pohjan kuntoa. Samalla laivan aikaisempaa miehistöä on tulossa tarkastamaan laivaa ja sen koneiden kuntoa.

Blue White Eagle -alus toimitetaan kuivatelakalle tarkastettavaksi, jotta uusi omistaja voi ajaa aluksella. Lähimmät mahdolliset telakat lähes 63 metriä pitkälle laivalle löytyvät Savonlinnasta ja Kotkasta.

Lappeenrannan kaupunki on ilmoittanut ottavansa laivan haltuunsa, mikäli omistaja ei kykene poistamaan laivaa Rauhasta. Sivonen on ollut yhteydessä Lappeenrannan kaupunkiin.

– Olen luvannut ilmoittaa Lappeenrannan kaupungille ensiviikon loppuun mennessä laivan tilanteen, kommentoi Sivonen.