"Miksi juosta kolme maratonia vuodessa, kun voi juosta kolme päivässä?"

Helsinkiläinen ultrajuoksija Ashprihanal Pekka Aalto voitti New Yorkissa 5 000 kilometrin juoksukilpailun. Tavallinen maraton ei tunnu hänellä missään.

urheilu
Ultrajuoksija Ashprihanal Pekka Aalto
Ultrajuoksija Ashprihanal Pekka AaltoTeemu Kakko / Yle

Helsingissä järjestetään tänään Helsinki City Marathon, mutta ainakin yksi kova tekijä puuttuu lähtöviivalta. Ultrajuoksija Ashprihanal Pekka Aalto keskittyy palautumiseen, eikä näin ollen kilpaile vähään aikaan.

– Pohkeet ovat vähän jumissa. Silloin tällöin käyn uimassa ja kiipeilemässä. En kyllä muutenkaan juokse usein alle 24 tunnin kilpailuja, Aalto kertoo.

Aalto voitti heinäkuun lopussa käsittämättömän 3 100 mailin, eli lähes 5 000 kilometrin pituisen ultrajuoksukisan New Yorkissa, Yhdysvalloissa. Voitto irtosi uudella maailmanennätysajalla 40 päivää, 9 tuntia, 6 minuuttia ja 21 sekuntia.

– Ensimmäisen viikon olin tosi väsynyt, mutta kisan myötä oppii olla valittamatta pikkuasioista, Aalto sanoo.

Aloitti 1 100 kilometrillä

Ultrajuoksija Ashprihanal Pekka Aalto
Ashprihanal Pekka Aalto sai vastaanottaa onnitteluja heti New Yorkista palattuaan.Teemu Kakko / Yle

Aalto aloitti juoksuharrastuksen vasta 25-vuotiaana. Nyt 44-vuotiaana hän on voittanut 3 100 mailin juoksun jo kahdeksan kertaa.

Lajin pariin Aalto päätyi tehtyään kaksi pitkää vaellusta Yhdysvalloissa. Toinen vaelluksista oli 3 500 kilometriä, ja toinen 4 200 kilometriä pitkä. Ultrajuoksuunhän tutustui kevyesti 700 mailin, eli reilun 1 100 kilometrin juoksulla.

Ultrajuoksut ovat hyvä tapa rikkoa rajoja.

Ashprihanal Pekka Aalto

– Kisan perustaja Sri Chinmoy katsoi, että ultrajuoksut ovat hyvä tapa rikkoa rajoja, meditaatiota harrastava Aalto kertoo.

3 100 mailin juoksun lisäksi Aalto on osallistunut useasti muun muassa kuuden ja kymmenen päivän juoksuihin. Hänelle juokseminen on osa meditaatiota.

Maraton ei tunnu missään

Aalto on juossut myös tavallisia maratoneja. Ennätyksensä 2 tuntia ja 57 minuuttia hän juoksi vuonna 1999. Kokeneelle ultrajuoksijalle maraton ei ole matka eikä mikään.

– Jos juoksen hiljaa, niin maraton ei tunnu missään. Jos juoksen täysillä, niin jalat saattavat mennä vähän jumiin, Aalto sanoo.

Kovasta kunnosta huolimatta Aalto ei pärjää maratoonareille nopeutensa puolesta. Päivittäin pitkiä matkoja juokseva Aalto ihmettelee kilpailevia maratonjuoksijoita.

– Miksi juosta kolme maratonia vuodessa, kun voisi juosta kolme maratonia samana päivänä?

Ammattina lehdenjakaja

Aalto jakaa työkseen Helsingin Sanomia aamuöisin. Ammatti sopii hänelle, koska hänen ei tarvitse nukkua paljon. Työpäivä loppuu aikaisin, joten sen jälkeen on hyvää aikaa harjoitella.

Menen jo ensi yönä jakamaan taas lehtiä.

Ashprihanal Pekka Aalto

Ammatista on hyötyä juoksuharrastukselle. Joskus hän treenaa töissä jakamalla kolmen rapun lehdet kerralla.

– Menen jo ensi yönä jakamaan taas lehtiä, Aalto sanoi, vaikka oli palannut vasta puoli tuntia sitten Suomeen.