Jopa 2 000 rönttöstä päivässä – katso miten perinneherkku syntyy

Ruiskuoreen leivottu perinneherkku rönttönen saa ensikertalaisen kulmat kohoamaan. Rönttönen leivotaan aina samalla reseptillä, mutta raaka-aineiden ominaisuudet voivat antaa omia makuvivahteitaan.

Kotimaa
Valmiita rönttösiä
Kainuun perinneherkku rönttönen nauttii EU:n nimisuojaa. Näin niitä valmistetaan. Video: Kalle Heikkinen / Yle

Kainuulainen rönttönen nauttii EU:n nimisuojaa (siirryt toiseen palveluun). Arkipäiväisessä työssä Kaesan Kotileipomolla asiaa ei aina edes ajatella, kunnes joku ulkopaikkakuntalainen asiasta muistuttaa.

– Saamme paljon kiitosta, että teemme rönttösiä, se lämmittää mieltä. Niinä aikoina varsinkin mietin, että olemme kyllä aika outoja, kun tällaisia teemme, naurahtaa Henriikka Huusko Kaesan Kotileipomosta.

Rönttöset rypytetään käsin, mutta moneen muuhun tekovaiheeseen käytetään koneita. Rönttöstä tehdään normaalistikin 1 000–2 000 kappaletta päivittäin. Sesonkiaikana, kuten Kuhmon Kamarimusiikin aikaan, rönttösiä tehdään monin verroin enemmän.

Ruista, perunaa ja puolukkaa

Rönttösiä valmistetaan kauppoihin ja kahviloihin, myös raakapakasteina. Karjalanpiirakkaa yritys valmistaa määrällisesti enemmän, mutta rönttönen on tärkeä tuote, varsinkin Kainuussa ja Kuhmossa. Moni saattaa leipoa rönttösiä itsekin, mutta harvemmin ammattileipureita kehotetaan muuttamaan reseptiä. Joitain kyselyjä silti tulee.

Kyllähän ne kulmiaan kohottelevat. Yleensä ne, jotka uskaltavat maistavaa myös tykästyvät siihen.

Henriikka Huusko

– Usein kysytään, että ollaanko muutettu reseptiä, kun on maistunut erilaiselta kuin viime kerralla. Aina olemme sanoneet, että reseptiä ei muuteta. Makuvivahteet johtuvat siitä, että peruna on pitkin vuotta erilaista. Raaka-aineiden koostumukset ja ominaisuudet vaihtelevat vuoden ympäri. Se siihen vaikuttaa. Aina tehdään samalla reseptillä, vakuuttaa Huusko.

Mikä sitten tekee rönttösestä rönttösen?

– Ihan oikean Kainuun rönttösen tekee se, että siinä on oikeaa perunaa, joka imelletään ruisjauholla. Ja kokonaiset puolukat, jotka survotaan. Sitten tietenkin myös taikina, siinä pitää olla oikeassa suhteessa ruista ja vehnää. Raaka-aineet ovat hyvälaatuisia.

Aika usein rönttöstä ensi kertaa maistavat toteavat, että onpa erikoisen näköinen tuote.

– Kyllähän ne kulmiaan kohottelevat. Yleensä ne, jotka uskaltavat maistavaa myös tykästyvät siihen. Monet luulevat, että on punajuurta täytteessä tai jotain muuta. Kun ihmiset ovat uskaltautuneet maistamaan, he sanovat, että olipa kyllä hyvän makuista, naurahtaa Henriikka Huusko.