Vanhempi, älä syyllisty, jos et tunnista viritettyä mopoa – poliisillekin vaikea tehtävä

Täysin tietämättömälle viritetyn mopon tunnistaminen on melkein mahdoton tehtävä. Ääni voi paljastaa viritetyn pelin ja vauhti kertoo loput, vahvistaa vuosikymmeniä mopovalvonnan parissa viettänyt ylikonstaapeli.

liikenne
Mopo ja poliisiauto.
Toni Pitkänen / Yle

Mopojen määrän lisääntyessä, myös viritettyjä menopelejä on ilmestynyt katukuvaan samaan tahtiin. Silti vanhempien tietotaito ei aina yllä moponuorten tasolle, varsinkin viritetyn version huomaaminen on vaikeaa.

Reilut 35 vuotta liikenteen valvonnassa työskennellyt ylikonstaapeli Päiviö Roukala Pohjanmaan poliisista pitää välinpitämätöntä vanhempaa tietämätöntä pahempana.

– Kiinnostunut, vaikkakin tietämätön vanhempi osoittaa kyselemällä innostustaan, neuvoo ajamisessa ja samalla ehkä suitsii lasta. Pahin vaihtoehto on, että ostetaan mopo ja toivotaan, että lasta ei juuri näy sen jälkeen kotona. Annetaan vielä rahaa viritysosien ostamiseen. Kun nuoret pääsevät päineen värkkäämään mopoja, eihän sitä kontrollia juuri ole, harmittelee Roukala.

Ääni on viritetyissä yleensä terävä ja kone ottaa kierroksia herkemmin.

Ylikonstaapeli Päiviö Roukala

Isänkin mukana oleminen on Roukalan mielestä parempi vaihtoehto kuin täysi piittaamattomuus.

– Silloin isä voi kontrolloida mitä ja miten tehdään.

Päälle päin viritetyn mopon tunnistaminen on hankalaa jopa poliisille. Mopoa kun pystyy virittämään nykysin monella eri tavalla.

– Voidaan vaihtaa hammasrattaita, sylinteri, pakoputki, kaasutin tai ottaa sähköisiä rajoittimia pois käytöstä. Pitää melkein avata kone tien päällä, että hoksaa, onko sylinteri vaihdettu. Eikä sellaista yleensä tehdä, huomauttaa ylikonstaapeli.

Tunnistuskeinona ääni ja vauhti kertoo loput

Poliisin keinot tunnistamisen ovat ainakin ääni, koeajo ja esimerkiksi malliin sopimaton pakoputki.

– Ääni on viritetyissä yleensä terävä ja kone ottaa kierroksia herkemmin. Se muuttuu ikään kuin pieneksi moottoripyöräksi.

Omalla urallaan ylikonstaapeli Roukala ei ole törmännyt sataa kulkevaan mopoon. Huimin nopeus on ollut noin yhdeksäänkymppiin kiihtyvä ajokki.

Karmeinta oli, että pelissä ei toiminut kunnolla etu- eikä takajarru. Jarruna käytettiin pelkkiä tennareita, jotka lyötiin vauhdissa tiehen.

Ylikonstaapeli Päiviö Roukala

Silti poliisi törmää viritettyihin peleihin joka viikko valvonnassaan. Hurjastelijoiden mopokulttuurille pitäisi saada loppu, mutta helppoa tapaa ei ole.

– Hurjimmat vetävät koko ajan viritetyllä urku auki eli kahdeksaakymppiä. Ei väliä ajavatko pyörätiellä, kaupungissa, risteyksessä tai oliko tiellä lapsia. Näille ei poliisin tai koulun valistus riitä, vaan vanhempien pitäisi olla tiukemmin mukana menossa.

Yksi tapaus vuosien takaa on jäänyt ylikonstaapelilla erityisesti mieleen.

– Yksi poika mennä suhisti reippaasti yli viittäkymppiä ajokillaan. Karmeinta oli, että siinä pelissä ei toiminut kunnolla etu- eikä takajarru. Jarruna käytettiin pelkkiä tennareita, jotka lyötiin vauhdissa tiehen.