1. yle.fi
  2. Uutiset
  3. Kainuu

Maakuntajuhla näkyy ensimmäistä kertaa suorana netissä – Hyrynsalmelle odotetaan 350 henkeä

Kanervan päivänä vietettävän Kainuun maakuntajuhlan teemana on tänä vuonna nuoret ja tulevaisuus. Teeman mukaisesti ohjelma on pyritty laatimaan nuoria kiinnostavasti.

Kainuu
Kanerva
Heikki Rönty / Yle

Kainuun maakuntajuhlaa (siirryt toiseen palveluun) vietetään tänään perjantaina Hyrynsalmella. Yhtenäiskoululle odotetaan arviolta 350 ihmistä, sillä ennakkoon ilmaisiin bussikuljetuksiin on haettu lippuja noin 260 kappaletta. Viime vuonna juhlaan osallistui lähes 600 henkeä.

Juhlan teemana on tänä vuonna nuoret ja tulevaisuus, ja suunnittelussa on ollut mukana maakunnallisen nuorisovaltuuston jäseniä. Näin ohjelmasta on pyritty saamaan mahdollisimman paljon nuoria kiinnostava.

– Kyllähän maakuntajuhlaan tulijat ovat perinteisesti ikääntyneempää väestöä sekä keski-ikäisiä. Hyrynsalmelaisilta tuli tänä vuonna ehdotus, että teemaksi otettaisiin nuoret. Uskon, että juhlapuhujakin tuo teeman esille puheessaan, johdon assistentti Salli Mikkonen Kainuun liitosta kertoo.

Juhlapuhujana toimii kainuulainen kansanedustaja Marisanna Jarva. Hänen lisäkseen juhlassa esiintyvät illusionisti Henri Kemppainen ja viulisti Nea Toivonen sekä paikalla jaetaan perinteiseen tapaan Pro Kainuu -palkinnot. Juhlan päättää konsertti, jossa esiintyy Anssi Kela.

Tänä vuonna maakuntajuhla näytetään suorana netissä. Lähetyksestä (siirryt toiseen palveluun) vastaavat Kainuun ammattiopiston kulttuurialan opiskelijat.

– Olemme markkinoineet juhlaa myös maakunnan ulkopuolelle, koska nyt halukkaat voivat katsoa sen netin kautta, Mikkonen mainitsee.

Kainuun maakuntajuhlaa vietetään Hyrynsalmen Yhtenäiskoululla alkaen kello 18 kahvitarjoilulla. Itse juhla alkaa kello 19.

Lue seuraavaksi