Lämpö lisäsi sinilevän määrää

Silminnähden leväisessä vedessä uimista tulee välttää, eikä sitä tulisi käyttää esimerkiksi pesu- tai löylyvetenä. Lapsia ja kotieläimiä ei saa päästää leväiseen veteen.

levät
Leväkasvustoa järven pinnalla.
Kalevi Rytkölä / Yle

Kuluneen viikon korkeat lämpötilat ovat lisänneet sinilevien määrää Lounais-Suomessa. Erityisesti Saaristomerellä levää esiintyy monin paikoin, muun muassa Utössä, Seilissä, Kemiönsaaren Genbölen uimarannalla ja Kaarinan Kuusistonsalmen uimarannan läheisyydessä.

Sisävesillä runsaasti sinilevää on esimerkiksi Kaarinan Littoistentenjärvellä ja Turun Kakskerranjärven Brinkhallin uimarannalla.

Esiintymät ovat kuitenkin tyypillisesti paikallisia ja levätilanne saattaa muuttua nopeastikin, jos tuuli ja sade sekoittavat vettä.

Veteen sekoittuneesta sinilevästä voi saada varmuuden ottamalla vettä läpinäkyvään astiaan. Jos vedessä esiintyy pieniä vihertäviä hiukkasia, jotka noin tunnin seisottamisen jälkeen ovat kohonneet pinnalle, on kyseessä todennäköisesti sinilevä.

Lähteet: Varsinais-Suomen ELY-keskuksen tiedote