Kiinassa räjähtäneen varaston omistaja rikkoi turvallisuusmääräyksiä vuonna 2013

Tianjinin satamassa tapahtuneessa räjähdyksessä kuoli ainakin 50 ihmistä ja loukkaantui yli 700. Valtava räjähdys näkyi avaruuteen asti.

Ulkomaat
Pirstaleiksi räjähtäneitä rakennuksia Tianjinissä.
Pirstaleiksi räjähtäneitä rakennuksia Tianjinissä.Wu Hong / EPA

Kiinan Tianjinissa räjähtäneen varaston omistava yritys jäi kiinni turvallisuusmääräysten rikkomisesta vuonna 2013, uutistoimisto Reuters kertoo.

Kiinan virallinen uutistoimisto Xinhua on paikallistanut keskiviikon valtavat räjähdykset Ruihai Logisticsin omistamaan satamavarastoon. Yritys kertoo olevansa erikoistunut vaarallisten aineiden kuljetuksiin.

Reutersin mukaan Tianjinin meriturvallisuusvirasto kertoi viimevuotisessa raportissaan, että se oli tarkastanut yli 4 000 Ruihai Logisticsin konttia Tianjinin satamassa, ja viiden kontin pakkaus oli puutteellinen.

Valtiollisen China Daily -lehden mukaan Ruihai Logisticsin johtaja on pidätetty. Tietoa ei ole varmistettu muista lähteistä.

Hallituksen ympäristötarkastajien viimevuotisen raportin mukaan räjähtänyt varasto oli tarkoitettu useiden vaarallisten ja räjähtävien kemikaalien säilyttämiseen.

Keskiviikon kahdessa räjähdyksessä kuoli ainakin 50 ihmistä ja yli 700 loukkaantui, viranomaiset kertoivat torstaina.

Lähteet: Reuters