ESS: Vankiloiden rahat tiukalla

Luvassa on säästöjä niin henkilöstökuluista kuin tiloistakin. Vankipaikkojen määrä vähenee noin sadalla.

Kotimaa
Mikkelin vanhaan vankilaan on tehty laaja korjausremontti.
Mikkelin vanhaan vankilaan on tehty laaja korjausremontti.Päivi Happonen / Yle

Vankiloiden talous on tiukoilla, kirjoittaa Etelä-Suomen Sanomat (siirryt toiseen palveluun). Lähivuosina useita vankiloita on peruskorjattava ja vuokrakulut kasvavat.

Rikosseuraamuslaitos Rise joutuu leikkaamaan kuluja, mikä tarkoittaa väen vähentämistä ja tilakustannusten karsimista. Vankipaikkojen määrä on laskemassa noin 3 000:een nykyisestä reilusta 3 100:sta. Pääosa vähennyksistä kohdistuu avolaitospaikkoihin.

Vankikohtaiset kulut ovat kasvaneet, ja viime vuonna kasvua oli edellivuodesta 2,9 prosenttia.

Vankilapaikka suljetussa laitoksessa maksaa lähes 76 000 euroa vuodessa, avolaitoksessa 53 000 euroa ja valvotussa koevapaudessa 27 000 euroa vuodessa vankia kohden. Yhdyskuntaseuraamuksen täytäntöönpano maksaa vajaat 5 400 euroa vuodessa.