1. yle.fi
  2. Uutiset
  3. Kotimaan uutiset

Aseella perhettä Oravaisissa uhanneita esitetään vangittavaksi

Poliisi esittää tänään vangittavaksi kolmea vaasalaismiestä epäiltynä törkeästä ryöstön yrityksestä. Kaksi naamioitunutta miestä tunkeutui omakotitaloon keskiviikkona Oravaisissa Pohjanmaalla.

Kotimaan uutiset
Lakikirja ja nuija.
Kuvituskuva. Yle

Miehet olivat vaatineet talossa asuvalta perheeltä rahaa käsiaseella uhaten. Tapahtumahetkellä talossa olivat molemmat perheen vanhemmat ja heidän kaksi alle kouluikäistä lasta. Jostakin syystä teko oli keskeytynyt ja miehet olivat poistuneet talosta.

Poliisi sai kuitenkin alle 30-vuotiaat miehet kiinni Mustasaaren Koivulahdessa. Miehiä epäillään muun muassa törkeästä ryöstöstä. Epäiltyjen kuulustelut on aloitettu ja tutkinta on alkuvaiheessaan.

Lue seuraavaksi