Ilo pinnassa ja päihteet pannassa - Ylis'festarin kilpi kiiltää ja valo näkyy ympäri Suomen

Talkooponnistuksilla festivaali siirrettiin Ylöjärveltä Nokialle luonnonkauniiseen ympäristöön. Pyörätuoleilla pääsi lähelle esiintyjiä.

festivaalit
Ria Reponen ja Iida Kallioniemi odottivat lavalle JVG-yhtyettä.
Ria Reponen ja Iida Kallioniemi saivat kyydin elämänsä ensimmäisille festareille, jonka päihteetön maine tuntui hyvältä. Mauri Tikkamäki / yle

Pieni ja sympaattinen esiintymislava sopii rantamaisemaan Nokian Pitkäniemessä. Ylis'festarin rakentamisessa piti varmistaa, että myös pyörätuoleilla olisi hyvä liikkua. Vanhan sairaalan pikku tiet ja ruohokentät sopivat hyvin tarkoitukseen -eikä sinisenä siintävä Pyhäjärven ulappakaan näyttänyt lainkaan pahalta.

Alunperin kehitysvammaisille suunnattu festivaali järjestettiin ensimmäisen kerran 1999 Ylöjärvellä. Kun Ylisen hoiva- ja kuntoutuspalveluiden toiminta siirtyi Nokialle Pitkäniemeen, oli festarinkin siirtyminen sinne luonnollista.

Ennakkomyynnin perusteella paikalle odotettiin noin 5000 kävijää.

Esiintyjät ovat yllättyneet

Juhla alkoi kun lavan rakentajien oma bändi lämmitti kaluston JVG:tä, Happoradiota ja Yötä varten. Ylis'festari alkaa jo olla tunnettu keikkamyyjienkin keskuudessa.

–Esiintyjille ei enää tarvitse kertoa, mistä festarista on kyse, sanoo bändiivarauksista vastaava Taito Roivas.

–Jos jollakin on ollut ennakkoluuloja niin viimeistään avomielisen ja selväpäisen yleisön vilpitön vastaanotto on riisunut karuimmankin rokkarin aseista. Pois on lähdetty tippa silmässä.

–Erikoisesti jäi mieleen Kotiteollisuus, jonka alkuksi arveltiin pelottavan kiroilullaan. Jälkeenpäin he kuitenkin mainitsivat festivaalimme mieliinpainuvimmaksi kesän festareista.

–Sitä paitsi tästä iltapäiväkeikasta esiintyjät ehtivät vielä iltakeikoille.

Auringossa on helppo hymyillä

Tamperelaiset Ria Reponen ja Iida Kallioniemi olivat elämänsä ensimmäisellä festarimatkalla. Juhlien raittius-imagoa he pitivät erinomaisena asiana.

–Odotamme lavalle JVG:tä.

Myös limsakojun myyjättäret Roosa Taskinen ja Petra Koitila olivat aurinkoisella tuulella.

–Monta festaria on tullut nähtyä sateessa ja kylmässä tänä kesänä. Täällä kaikki käyttäytyvät hyvin eikä kukaan tule esimerkiksi hönössä tekemään epätoivoisia iskuyrityksiä, nauravat tytöt.

Näillä mennään ensi vuonnakin

Juhlien profiili on vuosien aikana muuttunut kehitysvammaisille suunnatusta tapahtumasta kohti perhejuhlaa. Päihteettömyys on uusi elämys niin esiintyjälle kuin yleisön joukossakin käppäilevälle.

– Näissä maisemissa jatketaan myös ensi vuonna, lupaa osastonhoitaja ja festaritiimin jäsen Jyrki Borenius.

Hän oli tyytyväinen kun paikalle virtasi runsain määrin perheitä ympäri Suomen ja näin ennakko-odotukset tuhansista kävijöistä täyttyivät.

Päävastuun järjestelyistä ja talkootöistä kantaa Taysin kehitysvammahuolto.