1. yle.fi
  2. Uutiset
  3. Kotimaan uutiset

Tukkilaiset toivat kylille meininkiä, uiton historiateos kertoo teollisuudesta ja tuhansien ihmisten työstä

Puutavaran uitto on saanut oman historiateoksensa. Uittoa on Suomessa ja Saimaalla harjoitettu vuosisatoja ja teolliseen mittaan se kehittyi 1800-luvun jälkipuoliskolla. Enimmillään puuta on uitettu 15 miljoonaa kuutiometriä vuodessa, josta Saimaalla noin 6 miljoonaa kuutiometriä. Nyt Saimaalla uitetaan vuosittain alle miljoona kuutiomteriä puuta.

Kotimaan uutiset
Esko Pakkanen ja teos Ankravee! Kirja uitosta.
Esko Pakkanen teki ison kirjan uitosta.Paavo Koponen / Yle

Uittoväyliä Suomessa oli enimmillään noin 50.000 kilometriä, ei tosin yhtäaikaisesti käytössä. Puu ui pienissäkin puroissa. Toisaalta väyliä perattiin ja rakennettiin uittorännejä. Uitossa oli parhaimmillaan kausiluontoisesti kymmeniä tuhansia työntekijöitä, joiden huolto toi työtä myös uittoreittien varrelle. Savonlinnassa on julkistettu tuhatsivuinen uiton historiateos, metsänhoitaja Esko Pakkasen kirjoittama "Ankravee! Kirja uitosta".

– Voi sanoa, että uiton historia on pitkälti sahojen historiaa. Pystyttiin tukkeja tuomaan halvalla sahoille ja vähitellen myös muille metsäteollisuuden laitoksille. Ilman uittoa Suomesta ei olisi tullut tällaista metsäteollisuuden maata, kuin mitä siitä tuli, kertoo Esko Pakkanen.

Uitto on ollut hyvin merkittävä osa puunjalostusteollisuutta ja Saimaankin merenkulkua. Esimerkiksi Enso Gutzeitilla oli useita satoja aluksia, valtaosin proomuja ja lotjia, mutta myös yli sata hinaajaa. Yhtiön laivastotukikohta oli Savonlinnassa. Uitto työllisti myös maissa.

– Se oli hyvä tienesti paikkakuntalaisille, nimenomaan vaimoväelle, jotka muonittivat tukkilaisia. Uitto antoi tietenkin työtä paikallisesti hyvin suuressa määrin. Nuoriso pääsi hyvinkin varhain mukaan erilaisiin tehtäviin. Kyllä siinä tili on tullut hyvin monelle uittoväylän varrella, ja aika hyväkin tili, Esko Pakkanen toteaa.

Kovaa työtä ja romantiikan häivähdys

Uitto työllisti enimmillään arviolta 60.000 miestä. Työtä tehtiin työtä silloin kun oli tarve ja kun luonnonolot sallivat. Puu ui koko jäättömän kauden. Uitettava oli silloin kun vettä ja päivänvaloa riitti. Keväisten purouittojen aikana lyhyelläkin väylällä saattoi olla kymmeniä tai satoja miehiä. Toisaalta ansiot uitossa olivat paremmat kuin esimerkiksi maataloustöissä. Päivät olivat pitkiä ja tunteja tuli paljon.

Ihan oma taiteenlajinsakin uittojen ympärille syntyi, tukkilaisromantiikka.

– Juuri nähtiin televisiossa kolmas filmatisointi Teuvo Pakkalan ”Tukkijoella” -teoksesta. Kyllähän siinä se oma romantiikkansa on, mutta uiton kanssa sillä elokuvalla ei ole mitään tekemistä. Uiton henkeä siinä kuitenkin on. Tuskin sellaista romantiikka oikeasti olikaan, kuin Pekkalan ja Linnakosken teoksissa esitetään, Esko Pakkanen myhäilee.

Kuitenkin tukkilaisten tulo oli jonkinmoinen tapaus.

– Totta kai kylille tuli erilaista meininkiä, kun tuli uudenlaista porukkaa, vaikka paikallisiakin oli paljon mukana. Naisiakin oli uitoilla joko töissä tai muuten. Kyllä se saattoi romantiikassa näkyä ja syntyvyystilastoissakin jossain vaiheessa, Esko Pakkanen arvioi.

Iso kirja täyttä tavaraa

Metsänhoitaja Esko Pakkasen oma savotta on ollut ”Ankravee! Kirja uitosta” -teos. Sen tekemiseen meni muiden töiden ohella kuusitoista vuotta. Teos on iso, yli 1000 sivua, 1200 kuvaa ja painoakin 4,5 kiloa. Materiaalia olen kerätty ja kovasti kirjoittanut, mutta hauskaa on ollut.

– Tämä ollut harrastusta ihan omaksi iloksi. Yhtään senttiä en saa yhdestäkään kirjasta, eikä tästä varmaan myyntimenestystä tule, Esko Pakkanen arvelee.

Myyntimenestys jää nähtäväksi. Äkkiä selattunakin näkee, että kirja on erittäin mielenkiintoinen ja kattava. Se on myös ulkoasultaan edustava.

Lue seuraavaksi