Lumppuvuori sileäksi – ei enää kaatopaikoille ensi vuonna

Tekstiilijätteestä suuri osa päätyy edelleen kaatopaikalle. Porissa kierrätyskeskus kerää parhaillaan kolmipäiväisellä tempauksella lumppua, jonka hävittämiseen on tulossa jatkossa muutos. Ensi vuonna vaatejätettä ei voi viedä kaatopaikoille enää vanhaan malliin.

kaatopaikat
Porin kierrätyskeskukseen voi tuoda maanantaista keskiviikkoon (17.-19.8) ilmaiseksi mm. lumppua eli tekstiilijätettä.
Porin kierrätyskeskukseen voi tuoda maanantaista keskiviikkoon (17.-19.8) ilmaiseksi mm. lumppua eli tekstiilijätettä.Pertti Pitkonen / Yle

Tekstiilijätteestä suuri osa eli 90 miljoonaa kiloa päätyy edelleen kaatopaikalle. Ensi vuonna astuu voimaan asetus, joka kieltää orgaanisen jätteen viemisen kaatopaikalle. Tavoitteena on vähentää jätteen aiheuttamia kasvihuonekaasupäästöjä ja kaatopaikkojen vesistökuormitusta. Samalla uudistus edistää luonnonvarojen säästävää käyttöä.

Porin kierrätyskeskus on kerännyt koko alkuviikon lumppua eli huonokuntoisia tekstiilejä. Vanhoja vaatteita ja muita tekstiilejä voi tuoda ilmaiseksi keskuksen pihalle laitettuihin lavoille. Tempaus jatkuu keskiviikkoon.

Jätteenkuljetusyritys Veikko Lehti paalittaa lumput ja niille etsitään sopivaa uusiokäyttöä.

Edellinen keräys tuotti lumppuvuoren

Edellinen päivänmittainen tempaus järjestettiin toukokuussa. Se oli aikamoinen menestys. Kahdeksan tunnin aikana kertyi kaikkiaan 16 400 kiloa lumppua.

Ilmainen tapahtuma on tarkoitettu kaikille Porin ja yhteistyökuntien kotitalouksille.

Keräykseen voi tuoda esimerkiksi rikkinäisiä ja loppuun kulutettuja vaatteita, kangasmattoja, peittoja lakanoineen, pyyhkeitä, verhoja ja muita kodin tekstiilejä.

Lumpun lisäksi Porin kierrätyskeskus ottaa tempauksen ajan vastaan ilmaiseksi myös muovijätettä. Pihaan tuodulle lavalle voi kantaa esimerkiksi ämpäreitä, tuoleja, kevytpeitteitä ja vaahtomuovipatjoja.