1. yle.fi
  2. Uutiset
  3. Ulkomaat

Japanin keisari muisteli toista maailmansotaa "syvästi katuen"

Naapurimaat ovat vaatineet Japanilta anteeksipyyntöä toisen maailmansodan aikaisista julmuuksista, mutta myös pääministeri Shinzo Abe vältti suoraa anteeksipyyntöä puhuessaan Japanin antautumisen 70-vuotispäivän muistoksi. Abe ilmaisi hänkin katumusta ja myönsi Japanin aiheuttaneen sodassa rajatonta kärsimystä syyttömille.

Ulkomaat
Japanin keisari Akihito ja keisarinna Michiko.
Japanin keisari Akihito ja keisarinna Michiko.Kiyoshiota / EPA

Japanin keisari Akihito on sanoo tuntevansa syvää katumusta toisesta maailmansodasta.

Uutistoimisto Jiji Pressin ja sanomalehti Mainichin mukaan tämä oli ensimmäinen kerta, kun 81-vuotias Akihito käytti kyseisiä sanoja Japanin antautumisen muistopäivän puheessan, joskin hän on ilmaissut katumusta muussa yhteydessä.

Keisari sanoi toivovansa, ettei sodan tragedia enää toistu sekä ilmaisi surunsa taistelussa kaatuneiden puolesta. Japani kävi sotaa Akihiton isän keisari Hirohiton alaisuudessa.

Aben puhe ei tyydyttänyt naapureita

Myös Japanin pääministeri Shinzo Abe ilmaisi perjantaina antautumisen muistopäivänä kunniaksi pitämässään puheessa katumusta Japanin roolista sodassa ja myönsi maansa aiheuttaneen "rajatonta vahinkoa ja kärsimystä" syyttömille ihmisille.

Abe sanoi puheessaan kuitenkin, että Japanin on kohdattava historiansa, mutta tulevia sukupolvia ei pitäisi pakottaa pyytämään anteeksi.

Kiina sekä Etelä- ja Pohjois-Korea ovat arvostelleet Aben puhetta siitä, ettei hän esittänyt kunnollista anteeksipyyntöä sodanaikaisista julmuuksista.

Naapureita suututtavat myös japanilaispoliitikkojen vierailut kiistellyssä Yasukunin pyhätössä. Pyhättö on omistettu kaikille sodassa kuolleille japanilaisille, myös sotarikollisina sodan jälkeen teloitetuille.

Lauantaina pyhätöllä vieraili noin 60 poliitikkoa, joukossa ainakin kaksi ministeriä. Abe ei kuitenkaan ollut vierailijoiden joukossa, vaan lähetti muistomerkille uhrilahjana rahaa.

Lähteet: AFP, Reuters

Lue seuraavaksi