Kadunvaltaus sotki liikennettä Helsingin keskustassa

Liikennehäiriö saatiin päätökseen kello yhdeksän jälkeen lauantai-iltana.

Kotimaa
Kadunvaltaus -tapahtuma Helsingissä.
Katu on punk -tapahtuma järjestettiin Helsingin Lönnrotinkadulla lauantaina.Mikko Stig / Lehtikuva

Helsingin keskustassa liikennejärjestelyt muuttuivat lauantaina kadunvaltauksen takia. Katu on punk -tapahtuman vuoksi Lönnrotinkatu oli suljettu Annankadun ja Fredrikinkadun välillä. Poliisi ohjasi liikennettä tapahtuma-alueella.

Kokoontuminen alkoi puoliltapäivin Havis Amandan patsaalla Helsingin kauppatorilla, josta tapahtuman osallistujat marssivat Lönnrotinkadulle. Poliisi uskoi kadunvaltauksen jatkuvan iltaan asti. Liikennehäiriö saatiinkin päätökseen kello 21 jälkeen lauantaina.

Vuosi sitten kadunvaltaajat miehittivät Arkadiankadun Helsingin keskustassa. Tuolloin valtaus kesti koko päivän, mutta liikennemuutosten lisäksi tapahtumasta ei kuitenkaan aiheutunut harmia ulkopuolisille.

Katu on punk -tapahtuman järjestävän tahon mukaan kokoontumisella on tarkoitus ottaa kaupungin kadut haltuun ne vallanneilta autoilta.