Flow sai haastajan – "Vähän hönö maalaisfestari, joka ei kulje aallonharjalla"

Mustapaitaisia, pitkähiuksisia miehiä moshaamassa raivokkaasti toisen nyrkin halkoessa ilmaa – tämä on monen mielikuva metallimusiikin festivaaleista. Dark Riverissä se on vain puoli totuutta. Kymiläisfestari onnistuu siinä, mitä muut tavoittelevat vuosia onnistumatta – olemaan ihan kaikkien tapahtuma.

Kotimaa
Metalliyhtye Poisonblack Dark Riverissä
Poisonblack kruunasi Dark Riverin perjantai-illanMari Pekkanen / Yle

Ensimmäinen Dark River-metallifestivaali järjestettiin seuratalo Honkalan sisätiloissa vuonna 2004. Uuden tapahtuman ensitahteja oli seuraamassa parisataa katsojaa. Vuonna 2007 tapahtuma siirtyi Honkalan hiihtostadionin puolelle ja vuosien saatossa ”Suomen kymiläisin festari” on paisunut kahden esiintymislavan ja puolentoistatuhannen kävijän juhlaksi.

– En tiedä missä kohtaa rajat tulevat vastaan, mutta emme me haluakaan olla maailman – tai edes Suomen suurin festivaali. Tahdomme pitää tämän maalaisfestarina, kuvailee tapahtumaa alusta asti järjestämässä ollut festivaalitaatto Lauri Eerola.

Eerolan arvion mukaan tämänvuotinen Dark River alkoi ennätyshyvin, perjantaina lippuja myytiin enemmän kuin koskaan aiemmin aloituspäivänä. Aurinkoisesta lauantaista on lupa odottaa vieläkin parempaa, sillä yleensä lauantaikeikat vetävät kävijöitä enemmän.

Kymiläisyys brändiksi

Perjantai-illan kävijäjoukko on kaikenkirjava. Yhdellä silmäyksellä voi ihmisjoukosta nähdä krokotiili- ja possuasuihin pukeutuneita miehiä, espanjalais- ja italialaiskaunottaria, kehitysvammaisia, eläkeläisiä, lapsiperheitä ja niitä hevareiden stereotypioita, mustapaitaisia ja pitkähiuksisia metallimusiikin ystäviä. Dark River onnistuu siinä, mitä muut tavoittelevat vuosia onnistumatta – olemaan ihan kaikkien tapahtuma.

Kymiläisellä on yleensä pää maassa ja jalat pilvissä. Kymiläinen on hyvällä tavalla vähän hönö.

Lauri Eerola

– Meillä on ollut alusta asti positiivinen henki ja mukava ilmapiiri. Tänne on toivotettu kaikki tervetulleiksi, eikä suinkaan rajattu ketään pois. Vaikka kotona ei välttämättä levysoittimesta kuuntelisi tällaista musiikkia, voi hevifestareilla olla silti kivaa!

Metallifestivaali paukuttelee henkseleitään mainoslauseella: ”Suomen kymiläisin ja persoonallisin metallifestivaali”. Ulkopaikkakuntalaiselle lausetta on hyvä suomentaa.

– Kymiläinen on monen mielestä maalainen, ei välttämättä kaikkein muodikkain aallonharjalla kulkija. Ja jos normaalisti puhutaan, että on jalat maassa, pää pilvissä, niin kymiläisellä on yleensä pää maassa ja jalat pilvissä. Kymiläinen on hyvällä tavalla vähän hönö, festivaalitaatto Eerola nauraa.

Kymi on raskaan musiikin piireissä muodostunut jopa omaksi brändikseen. Karhulalainen Sam’s Pub oli parikymmentä vuotta sitten se paikka, josta kaikki alkoi. Se toimi paikallisten bändien, raskaan musiikin harrastajien ja kuuntelijoiden yhteisenä kokoontumispaikkana. Yleisesti ruvettiin puhumaan Karhula-skenestä ja Karhula-genrestä.

– Bändit saivat paljon huomiota sen aikaisessa mediassa, oli levyarvosteluita ja muita juttuja, vaikkei yksikään yhtye tainnut nousta ykkösrivin bändiksi Suomessa. Mutta aina puhuttiin, että laatu oli hyvää. Nyt määrittely on kääntynyt enemmän kymiläisyyteen. Kun kiertelen ympäri maata, Kymi tunnetaan raskaan musiikin piireissä aika hyvin!

Uusia lupauksia ja vanhoja konkareita

Hard rock -bändi Shiraz Lane Dark Riverin päälavalla
Kulunut vuosi on vienyt Shiraz Lanen kotimaan lisäksi mm. Kanadaan, Japaniin ja Saksaan Mari Pekkanen / Yle

Yksi perjantai-illan ensimmäisistä esiintyjistä on tikkurilalainen hard rock-bändi Shiraz Lane, joka piipahti Kotkassa myös Meripäivä-keikalla. Vaikka keikkaa ei lavan edessä seuraakaan satapäistä joukkoa, ei se haittaa parikymppisten kaverusten lavaenergiaa. Miehillä on sen verran vauhdikas show, että bändin jäsenet törmäilevät toisiinsa.

– Festari oli paremmin järjestetty kuin osasimme odottaa! Erityisesti iso lava oli koko bändin mieleen! Vaikka keikkaa olisi ollut katsomassa vain yksi ihminen, olisimme yrittäneet antaa hänelle elämänsä parhaan show:n, kuvailee Shiraz Lanen solisti Hannes Kett.

Vaikka kotona ei välttämättä levysoittimesta kuuntelisi tällaista musiikkia, voi hevifestareilla olla silti kivaa!

Lauri Eerola

Kulunut vuosi on ollut Shiraz Lanen unelmien täyttymys – mutta vasta alkusoittoa. Bändi on käynyt keikkailemassa kotimaan lisäksi myös muun muassa Kanadassa, Japanissa ja Saksassa. Levytyssopimusta ei vielä ole, mutta…

– Sopimuskuvioista en voi sanoa mitään, mutta kyllä tästä uutisia vielä tulee. Ensi vuoden puolella kannattaa odottaa jotain suurempaa, Kett vinkkaa.

Iltaa kohden piskuinen festivaalialue täyttyy. Osa pysyttelee visusti anniskelualueella, toiset ramppaavat bändien mukana esiintymislavojen väliä. Siinä missä Shiraz Lane on vasta aloittamassa maailmanvalloitustaan, on illan huipentava Poisonblack vanha tekijä, vaikkakin ensimmäistä kertaa Dark Riverissä.

– Hyvää iltaa Kotka, todella kiva olla täällä! Tiedämme kyllä ettei tunne ole molemmin puoleinen, Poisonblackin laulaja-kitaristi Ville Laihiala veistelee keikan aluksi ja yleisö repeää spontaaniin nauruun.

Bändeiltä ylistystä

Dark Riverissä on vuosien saatossa esiintynyt satoja, uransa eri vaiheissa olevia bändejä. Valtaosa yhtyeistä on suomalaisia, mutta on esiintyjiä ollut maarajojen ulkopuoleltakin. Festivaalin kotikutoisuus ja kymiläisyys tuntuu vetoavan myös bändeihin.

– En ole ikinä kuullut yhdeltäkään bändiltä mitään suurempaa negatiivista palautetta tapahtumasta. Kaikki bändit ovat kehuneet järjestelyjä, paikkaa ja yleisöä. Palaute on ollut poikkeuksetta positiivista ja toki se on järjestäjänkin mielestä mukavaa, festivaalitaatto Lauri Eerola kiittelee.

Kiitos, tää oli ilo ja kunnia! Menkää kotiin!

Ville Laihiala

Poisonblack tarjoaa Dark Riverin kävijöille tunnin mittaisen keikan täynnä hittejä, sooloja, yleisön kanssa rupattelua ja sopivan raakaa menoa. Vaikka ilta viilenee, on tunnelma lämmin.

– Kiitos, tää oli ilo ja kunnia! Menkää kotiin!, päättää Ville Laihiala keikan kellontarkasti keskiyöllä. Yleisö jää hetkeksi huutamaan Poisonblackia, mutta encorea ei kuulla.

Honkalan hiihtostadion on muutamaa yksittäistä valoa lukuun ottamatta pimeä, vain tähdet valaisevat juhlakansan tietä bussille. Useimmat etenevät reippaasti kävellen, toiset hieman kiemurrellen ja jotkut tyytyvät nelivetoon, kontaten.