1. yle.fi
  2. Uutiset
  3. urheilu

Valtiovarainministeri Alexander Stubb testasi Aurajoen makua Turun triathlon-kisassa

Stubb ilmoitti osallistuvansa kilpailuun vasta kisa-aamuna. Tuloksena oli oma ennätys. Ensimmäistä kertaa Turun keskustassa järjestetty triathlontapahtuma onnistui hyvin.

urheilu
Uintimatka Aurajoessa oli 1,9 kilometriä.
Alexander Stubb nähtiin pääministeriaikanaan usein triathlon-kilpailuissa. Kuva Turusta vuodelta 2015.Aarni Lehto / Valonhiljaisuus

Turussa ensimmäistä kertaa järjestetty kaupunkitriathlontapahtuma Turku Triathlon Weekend (siirryt toiseen palveluun) onnistui erinomaisesti. Hyvässä säässä kisattiin lauantaina nuorten matkat sekä sprintit. Sunnuntaina olivat vuorossa puolimatkat, joissa uintia oli Aurajoessa 1,9 kilometriä, pyöräilyä Turun ympäri 90 kilometriä ja päälle reilut 21 kilometriä juoksua Turun ydinkeskustassa.

– Nyt juostiin siis puolet maratonista, eli tämä oli tällainen kreikkalainen velkaleikkaus, sutkautti yllättäen paikalle kisaamaan saapunut valtiovarainministeri Alexander Stubb pian maalintulonsa jälkeen.

Stubb ilmoitti osanotostaan vasta sunnuntaiaamuna. Hänen henkilökohtainen kuntonsa taisi olla kohdallaan, sillä oma ennätys parani parikymmentä sekuntia. Stubbin aika oli neljä tuntia, 39 minuuttia ja 19 sekuntia. Hän jäi kisan voittaneelle Turun Urheiluliiton Henrik Goeschille 49 minuuttia ja sijoitus oli 15.

Valtiovarainministeri Alexander Stubb juoksuosuutensa 15 kilometrin kohdalla.
Valtiovarainministeri Alexander Stubb juoksuosuutensa 15 kilometrin kohdalla.Joona Haarala / Yle

Aurajoen vedessä kelpasi uida

Paikalla ollutta turkulaisyleisöä kiinnosti etenkin se, miltä tuntui uida takavuosina paljon parjatun Aurajoen vedessä.

– Vitsailin, että moni ei ole Aurajoessa selvin päin uinut, mutta nyt tuli se tehtyä. Vesi tuntui puhtaalta ja hyvältä. Normaalisti Aurajoessa olen kulkenut veneellä Ruisrockiin. Nyt oli erilainen matka.

Vesi oli Stubbin mukaan hieman suolaista. Se muistutti hänen mukaansa ravintoloissa yleisesti tarjoiltavaa italialaista kivennäisvettä.

– Ei hirvittävän hapokas, vaan pikkusuolainen, Stubb täsmentää Aurajoen makua.

Turun triathlontapahtumaan osallistui lauantaina eri matkoille reilut 200 ja sunnuntain puolimatkaan 159 kilpailijaa. Alexander Stubbille Turun tapahtuma oli ensimmäinen kerta, kun hän pääsi kilpailemaan kotimaisen kaupungin ydinkeskustassa.

– Täällä olivat loistavat puitteet. Tunnelma oli vähän kuin Franfurtin Ironmanissa Saksassa, Stubb tuumii.

Lue seuraavaksi