1. yle.fi
  2. Uutiset
  3. Kotimaan uutiset

Näkökulma: Pelkään pyöräilyä pyörätiellä – mitä näin pyörätiellä tänään?

Helsinkiläisestä pyörätiestä on tullut villi länsi. Pyöräteillä ei enää noudateta liikennesääntöjä. Liikenteessä liikkuu kymmeniä tuhansia fillaristeja, jotka luulevat omistavansa pyörätiet, kirjoittaa itsekin pyöräilevä toimittaja Elina Jämsén.

Kotimaan uutiset
Mies ylittää polkupyörällä ajotietä.
Yle

Pelkään polkupyöräilyä. En pelkää autoja, pelkään muita polkupyöräilijöitä. Pelkään pyörätiellä ajavia polkupyöräilijöitä.

Olen ajanut jo monta vuotta polkupyörällä töihin. Myin autoni, koska Helsingissä sitä ei välttämättä tarvitse. Kalliskin se on. Ja autoiluhan on myös epäekologista. Istumapaikkani ruuhkabussissa olen säästänyt jollekin muulle.

Minua pelottaa holtittomasti ohittelevat pyöräilijät. Pyörätie Helsingissä on tyypillisesti noin metrin levyinen kaistale. Tälle kapealle kaistaleelle pitäisi mahtua kahteen suuntaan polkevat pyöräilijät. Koska kaikki pyöräilijät eivät polje samaa tahtia, matelijat (siis he normaalia vauhtia ajavat) pitäisi pystyä ohittamaan nämä metrin levyiset reunaehdot huomioiden.

Minä näen joka päivä, kun kovaa ajavat, leikkisästi kamikaze-pyöräiljöiksi netin keskustelupalstoilla nimetyt fillaristit ohittavat minut edestä, takaa, vasemmalta ja oikealta. Usein myös yhtä aikaa. Nykyajan villin lännen lakien mukaan vastuu pyörätiellä ei enää ole ohittajalla, vaan ohitettavalla, vastaantulijoilla ja ylipäätään kaikilla muilla paitsi ohittajalla. Pyörällä on minunkin mielestäni kivaa ajaa hampaat irveessä kovaa, mutta ei aamuruuhkassa.

Suojatiestä on tullut suosittu ohituspaikka: suojatie on leveä ja siinä tuntuu olevan mukavasti tilaa ohituksille, varsinkin jos käyttää jalankulkijoille varattua osuutta suojatiestä.

Näen joka päivä ruuhkaliikenteessä rinnakkain ajavia sunnuntaipyöräilijöitä. Joissakin uimahalleissa on kyltit, joissa kehotetaan vesijuoksijoita välttämään vesijuoksua rinnakkain ruuhka-aikana. Voisiko samaa toimintatapaa soveltaa pyöräilyyn? On varmasti kiva rupatella työmatkalla kaverin kanssa, mutta mielestäni ruuhka on väärä foorumi näille kahvipöytäkeskusteluille.

Näen joka päivä, että pyöräilijät eivät näytä suuntamerkkiä. Pyörätien omistaja pitää oikeutenaan olla ilmoittamatta muille tielläliikkujille aikeistaan kääntyä jonnekin tai ohittaa joku. Minä pelkään, että ajan kääntyvien tai yhtäkkiä pysähtyvien pyöräilijöiden päälle.

Myös pyörätielle singahtavat jalankulkijat pelottavat minua. Pelkään, että törmään heihin vahingossa. Joka päivä lukuisat jalankulkijat pamahtavat eteeni katsomatta ollenkaan, tuleeko pyörätieltä polkupyörä. Nämä jalankulkijat edustavat kaikkia säätyjä ja ikäluokkia. He ovat kännissä, pilvessä tai selvin päin. He ajattelevat omia asioitaan tai kuuntelevat musaa, ovat Facebookissa tai tekstaavat.

Olen pyöräillyt jonkin verran Euroopan suurkaupungeissa. Missään muualla kuin Suomessa minun ei tarvitse pelätä pyöräillessäni. Missään muualla en joudu puolen tunnin pyöräilysession aikana noin sataan vaaralliseen tilanteeseen, vaikka pyöräilyyn tarkoitetut väylät olisivat yhtä kapeita kuin Helsingissä tai vaikka ajelisin autojen seassa.

Toki olisi mukavaa, jos pyöräteitä levennettäisiin ja rakennettaisiin lisää, nyt kun työmatkapyöräilijät eivä enää mahdu nykyisille kevyen liikenteen väylille. Sitä odotellessa voi vain miettiä, miten on mahdollista, että liikenteessä olevat aikuiset ihmiset ovat niin välinpitämättömiä muita ihmisiä kohtaan ja liikkuvat liikenteessä aivan kuin siellä ei liikkuisi ketään muita.

Suomalaista, itsekästä liikennekulttuuria on perusteltu muun muassa sillä, että me emme ole tottuneet muihin ihmisiin. Haloo! Ei tässä nyt enää mitään metsäläisiä ole oltu vuosisatoihin.

Pyöräilijä kuolee harvoin liikenteessä. Fillaristin kuolema johtuu yleensä siitä, että hän jää auton alle. Lievemmät loukkaantumiset johtuvat kuitenkin useimmiten siitä, että pyöräilijät törmäilevät toisiinsa. En tiedä muista pyöräilijöistä, mutta minulla ei ole varaa tässä elämäntilanteessa tapattaa itseäni liikenteessä, ei edes loukkaantua. Täytyy käydä töissä ja hoitaa lapsia.

Koska pyörällä ajaminen jopa pyöräteillä on jokapäiväinen eloonjäämistaistelu, eipä ole ihme, että ärsyyntyneisyys äityy välillä aggressioksi ja liikenneraivoksi. Liikenteestä "keskusteleminen" Suomessa tarkoittaa perinteisesti eri kulkupeleillä liikenteessä liikkuvien syyttelyä.

Lue seuraavaksi