"Aikuisten oikeasti" – latteuksia vihataan ja rakastetaan

Latteudet ja täytesanat ovat puhetta, jonka tarkoitus ei ole välittää tietoa. Sen sijaan latteuksilla halutaan tuoda esiin omaa älykkyyttä ja huumorintajua. Latteudet myös ärsyttävät varsinkin silloin, kun niitä käytetään liikaa.

ilmiöt
Latteuksia
Nyt ei kannata kuljailla. Minkä sanonnan haluat elvyttää?Kare Lehtonen/Yle

"Veit jalat suustani."

"Niinku."

"Palataan astialle."

Tämänkaltaiset latteudet ja täytesanat ovat kiinteä osa suomen kieltä ja ilmaisua. Kyse on puheesta, jolla ei ole tarkoitus välittää informaatiota, vaan täyttää keskustelun aukkoja ja keventää tunnelmaa. Joskus täytesanat ja humoristiset heitot koetaan ärsyttäviksi ja turhiksi.

Latteuksilla on kuitenkin toimittaja ja tietokirjailija Pasi Heikuran mukaan oma paikkansa kielessä.

– Ihminen vain ilmoittaa olevansa olemassa ja että aistit toimivat. Kaiken kielenkäytön ei tarvitse olla rautaista informaatiota, Heikura huomauttaa.

Latteuksilla halutaan usein myös osoittaa omaa nokkeluutta.

– Älykkyyden ja vitsikkyyden osoittaminen on aina muodikasta ja samalla se voi ärsyttää jotakuta toista. Alussa heitot ovat hauskoja ja hienoja. Ajan myötä osa kyllästyy niihin. Minusta ei kuitenkaan pitäisi koko ajan keksiä uusia kun vanhaan kyllästyy. Vanhoillakin on paikkansa ja sijansa, Heikura kertoo.

Jukran pujut oli 1960-luvun muodikas sutkautus

Heikura on kirjoittanut aiheesta kirjan Näissä merkeissä: Suomen kansan latteimmat sanonnat. Heikuran mielestä latteuksiin ja täytesanoihin kiinnitetään enemmän huomiota nyt, kun ne eivät esiinny vain ääneen puhutussa kielessä, vaan myös sosiaalisessa mediassa tekstin muodossa.

– Tämä on hyvin vanha ilmiö. Jos 1960-luvulla olisi ollut some, niin "jukran pujut" olisi saanu kyytiä, Heikura huomauttaa.

Entä minkä letkautuksen tietokirjailija itse haluaisi poistaa kokonaan käytöstä?

– Aikoinaan minussa herätti vahvoja tunteita sana "jes". Se oli minun mielestäni todella kamala ja tyhmä. Sittemmin sen on sanonut itse miljoona kertaa ja lapset käyttävät sitä, joten siihen on tottunut. Tärkeintä on että puhutaan, Heikura toteaa.